Kellosepän tarina, luku 14

picfic: Noidan salaisuus [2/2]

Travon: Mitä helvettiä?

Travon: Milloin ajattelit kertoa minulle tästä pienestä paljastuksesta? 

Travon: Jos Celeste on kerran elossa, sehän selittää, miksi peililoitsu on piinannut ryhmäämme. Hän, jos joku, haluaa saada kostonsa sekä Kelvinille ja Julietille että sinulle ja Sofielle työnsä hankaloittamisesta.

Dexter: *katsoo lasisin silmin kaukaisuuteen* Niin minäkin luulin, mutta asia ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi.

Travon: Kuinka niin?

Dexter: Celeste oli kuin olikin tehnyt ikäviä asioita "kuolemansa" suojissa, mutta ei aivan sellaisia asioita kuin olin odottanut.

Dexter: *muistelee kahden päivän takaisia tapahtumia*
Asia valkeni minulle vasta sen jälkeen, kun Bruno oli kiristänyt Celesteä..

Bruno: Joko olet tehnyt päätöksesi, noita?

Celeste: *tuhahtaa* Kuinka vain.

Celeste: *vetää hiuksensa pois Dexterin ympäriltä* Ehkä saan tunkea sinut tuohon arkkuun joku toinen päivä.

Dexter: *vetää syvään henkeä polviinsa nojaillen*

Bruno: Vieläkö henki kulkee, serkkuseni?

Dexter: *ohittaa Brunon kysymyksen ja katsahtaa raivostuneena noitaan*
Miksi hitossa et voi jättää minua ja ystäviäni rauhaan? Oliko sen peililoitsun langettaminenkin vain jokin pakkomielteinen noidan kosto siitä, että yritimme pysäyttää sinut?

Celeste: *naurahtaa* Ja mistähän ihmeen peililoitsusta mahdat puhua?

Dexter: *astuu vihoissaan lähemmäs* Älä jaksa! Tiedän jo, että sinä lumosit Kelvinin ja Julietin tappamaan itsensä. Mistä vetoa, että sama peililoitsu pätee myös minuun ja Sofieen, jos kohtaamme omat peilikuvamme?

Celeste: Peililoitsu? *puuskahtaa* Kai tuo oli vitsi? En minä niin moderneihin loitsuihin suostuisi sotkeutumaan, vaikka aseella uhattaisiin. 2000-luvun magia on naurettavaa.

Dexter: *takeltaa hämillään* M-mitä? Oletko tosissasi?

Celeste: Usko tai älä, mutta olen. On suorastaan loukkaus noitayhteisöä kohtaan olettaa, että käyttäisimme niin nuoria loitsuja.

Celeste: Kun minä haluan kostaa jollekulle, käytän ainoastaan keskiaikaisia kirouksia. Niissä vasta onkin potkua. *hymähtää mielissään* Se haamuystävänne ei tosin ollut samaa mieltä.

Dexter: Haamuystävämme..?

Dexter: *voihkaisee* Ei hitto, Celeste. Et kai sinä puhu Amandasta?  

Celeste: Herttinen, oletpa sinä taas yllättyneen näköinen. *kikattaa* Kenestä muustakaan minä puhuisin?

Dexter: Sinun takiasi Travon ei siis ole saanut Amandaan yhteyttä aikoihin. *ärähtää turhautuneena* Mitä olet tehnyt hänelle?

Celeste: Hm, annoin hänelle vain opetuksen siitä, miten noitia uhmaaville pikku otuksille käy – etenkin kummituksille, joiden ei kuuluisi enää puuttua elävien asioihin.

Celeste: Tuskinpa hän minut ammuttuaan sentään oletti, että pääsisi pälkähästä noin vain.

Dexter: *järkyttyneenä, silmät laajenneina* Celeste, mitä sinä teit hänelle?

Celeste: Voi kultaseni...

Celeste: *virnistää* Siitä teidän on otettava selvää ihan itse.

Dexter: Sen sanottuaan hän katosi näkyvistä, haihtui ilmaan kuin sumupilvi. *huokaisee* Olen tosi pahoillani, Travon.

Travon: *kuiskaa jääkylmästi* Et siis tiedä, mitä hän on tehnyt Amandalle?

Dexter: En.

Dexter: Mutta koska Amanda on haamu ja teoriassa siis kuollut, vaihtoehdoiksi ei jää muuta kuin –

Travon: ...haamudepressio? 

Dexter: N-niin, se voi olla.

Dexter: Joka tapauksessa, oli kyse mistä tahansa,

Dexter: - meidän on löydettävä Amanda. Ja pian.