Kellosepän tarina, luku 28

Heipähei!

Olisiko tää edes mikään kunnollinen aloitus postaukselle, jos en ensin pahoittelisi pitkästä postausvälistä? x) Kyllä, taas on kulunu (itse asiassa tasan) kuukausi siitä, kun viimeksi postasin tarinaa. Kuvasin tän seuraavan osan melkein heti edellisen julkaisun jälkeen, mutta kuvien muokkaaminen on jostain syystä lykkääntynyt kovin nolosti. :D No, tässä sitä nyt kuitenkin ollaan!

En ymmärrä, mikä Photobucketilla on ongelmana, sillä tän tarinan kuvat muuttui blogiin ladattuani tosi huonolaatuisiksi. Oon ladannu kaikki mun blogin kuvat Photobucketin kautta, ja tää on ensimmäinen kerta, kun se on jättäny mun kuvat selkeesti huonolaatuisemmiksi kuin mitä niiden pitäisi olla. Auts. >.< Toivottavasti se ei häiritse teitä liikaa!

Eipä sitten muuta kuin tarinaa skrollaamaan! Ja pieni varoituksen sana: tässä osassa näkyy verta, joten jos väkivalta ja veri ovat mukavuusalueesi ulkopuolella, kannattaa jättää tää osa väliin. ^-^'


picfic: Vihollinen vai viimeinen toivo?

Sofie: *levottomana* No, miltä kuulostaa?

Dexter: Ei kovin hyvältä, pahoin pelkään.

Dexter: He eivät kestä enää kauaa. Korkeintaan päivän tai pari.

Dexter: Köydetkin ovat todennäköisesti aivan turhia. He ovat niin heikossa hapessa, että tuskin jaksaisivat nostaa edes vesilasia itse.

Dexter:  Peililoitsu näyttää olevan vahvaa tekoa. Vaikkei sen perimmäinen tarkoitus toteutuisikaan, jo pelkkä loitsun asettuminen kehoon kuormittaa sitä äärimmilleen. 

Dexter: Nyt kuormitus on käymässä liian raskaaksi, ja siksi heidän sydämensä pettävät pian.

Sofie: *mutisee ahdistuneena* Minun täytyy päästä puhumaan Nakalle.

Dexter: Se lienee ainoa mahdollisuus tällä hetkellä. Minua hän ei ainakaan enää suostuisi kuuntelemaan.

Dexter: *naurahtaa ankeasti* Olisi ainakin vaikea kuvitella, että hän haluaisi kuulla enää sanaakaan tyypiltä, joka ampui häntä käsivarteen.

Sofie: Millaisessa kunnossa hän muuten on?

Dexter: Käsi paranee kyllä.

Dexter: Kun kävin katsomassa häntä aamulla, hän vaikutti myös vihdoin rauhoittuneen.

Sofie: Siinä tapauksessa lähden hänen puheilleen heti.

Dexter: Minä tulen samaa matkaa.

Sofie: Mutta voimmeko jättää nuo kaksi tänne yksin? 

Dexter: Eipä meillä muitakaan vaihtoehtoja ole.

Sofie: Oletko aivan varma, ettemme voi viedä heitä enää takaisin isäsi kiinteistöön?

Dexter: *hymyilee hieman kiusaantuneena* Ikävä kyllä saimme aika mojovan häädön sen ampumisen takia. Naapurit eivät kai oikein tykänneet.

Dexter: Kyllä he täällä pärjäävät. Sitä paitsi voisimmehan me tuoda heidät ainakin yöksi meille.

Sofie: *terävästi* Ei, en anna heidän joutua enää lähellekään Nakaa. Se olisi typerää riskinottoa.

Dexter: No, kyllä he täälläkin pärjäävät. Rujonlehto on koko kaupungin hiljaisinta seutua.

Sofie: *huokaisee* Täytyy vain toivoa, että tästä ei tule heidän kuolinpaikkansa.

Dexter: *kaappaa tytön kainaloonsa* Älä murehdi, Softis. Olen varma, ettei niin käy. 

Dexter: *hymyilee* Noista kahdesta kiusankappaleesta ei voi päästä niin helpolla eroon.

Dexter: Usko pois.

Hetkeä myöhemmin kuistilla~

Dexter: Oletko varma, että pystyt tähän?

Dexter: Sinun ei ole pakko, jos suostuttelijan rooli tuntuu liian raskaalta. Kyllä me ehdimme vielä keksiä jonkin muun ratkaisun.

Sofie: *puuskahtaa* Sinä tiedät kyllä, ettei meillä ole enää aikaa B-suunnitelmiin.

Sofie: *avaa ulko-oven hengittäen syvään* Älä huoli. Kyllä minä pystyn tähän.

Dexter: Hyvä on.

Dexter: Minä jään sillä välin soittamaan pari puhelua.

Dexter: Täytyy vähän selvitellä, mihin voimme sijoittaa Nakan sen jälkeen, kun tämä kaikki on... *epäröi sanojaan* ...no, ohi.

Sofie: *nyökkää haikeasti*

~     ~     ~

Sofie: Naka?

Sofie: H-hei, minä täällä.

Sofie: Haluaisin puhua kanssasi, vaikka tiedän, ettei tunne ole molemminpuolinen.

Sofie: Olen muuten pahoillani tästä huoneesta, se ei ole varmaan kovin kotoisa. Tämä oli ennen Travonin huone.

Sofie: Miten kätesi voi?

Naka: *mutisee lähes äänettömästi* Huonosti.

Sofie: A-ai. Ikävä kuulla. *pitkä hiljaisuus*

Sofie: *huokaisee* Kuule, Naka...

Sofie: Uskotko sinä haamuihin?

Naka: *mulkaisee tyttöä kylmästi* Mitä?



Sofie: En tiedä, tiesitkö tätä, mutta silmämestareilla on kyky aistia kuolleiden henkiä. Pystyn näkemään heidät ja kommunikoimaan heidän kanssaan, kun he vaeltavat täällä elävien joukossa.



Naka: *epäluuloisesti* Miten tämä liittyy mihinkään?

Sofie: Sillä välin kun sinä olit eilen Dexterin seurassa,

Sofie: – minä kävin tapaamassa erästä haamua, jonka nimi on Kira Venner.

Naka: Mitä..?

Sofie: *hymyilee hienovaraisesti* Hän oli aika teräväkielinen ja itsepäinen: sai valtavan kaappikellonkin toimimaan pelkällä mutinalla ja yhdellä nyrkiniskulla.

Sofie: Hän puhui myös paljon siskostaan Nakasta. Et uskokaan, kuinka huolissaan siskosi on sinusta.

Sofie: Hän kertoi, että luovuit kylkiluistasi saadaksesi kostettua hänen kuolemansa. Poistatit ne kivuliaasti ja annoit Xenalle, jotta tämä toteuttaisi toiveesi.

Sofie: Siskosi totesi myös, että tekosi oli typerä. Hänen mielestään kostaminen on hyödytöntä, varsinkin jos sen tekee väärälle henkilölle.

Naka: *nostaa katsettaan* Kuinka niin väärälle henkilölle?

Sofie: Kelvin ei tappanut siskoasi omasta tahdostaan.



Sofie: *tuijottaa Nakaa syvälle silmiin* Hän oli pelkkä todellisen murhaajan sätkynukke.

Naka: En usko sitä. *liikuttaa varovasti sormiaan* En voi uskoa mitään, mitä sanot minulle.

Naka: *hivuttaa kätensä huomaamattomasti lattiasta sojottavan naulan luo*

Sofie: Ole kiltti, Naka. Sinun täytyy uskoa minua.

Sofie: Kelvin on vielä nuori, nuorempi kuin me. Hänellä oli perhe. Hänellä oli...on ihastus. Hän ei valinnut sellaista elämää, jonka sai. Se poika ei olisi ikinä halunnut tappaa siskoasi.

Sofie: Ja jos emme tee kaikkeamme, pian hän ja hänen rakkaimpansa kuolevat täysin turhaan jollain syrjäisellä Rujonlehdolla –

Naka: *kuiskaa* Hyvä niin.

Naka: *riuhtaisee naulan irti lattiasta*

Sofie: M-mitä sinä sanoit?

Naka: Sanoin –

Naka: *karjaisee vihaa uhkuen* – että hyvä niin!

Sofie: Naka..?

Naka: *syöksyy naula nyrkissään kohti tyttöä*

Sofie: *parahtaa kivusta*

Sofie: *kädet täristen* M-minun...

Sofie: *tuntee lämpimän veren noruvan silmästään* M-minun silmäni...

Naka: *rikkoo lukon kahleista*

Naka: *katsoo maassa vaikeroivaa tyttöä hiljaa*

Naka: Valehtelija.

Naka: *juoksee pois*

Dexter: Niin, aivan. Voin antaa lääkärinlausunnon, jos se –

Dexter: *huomaa pakenevan tytön*

Dexter: Mitä helvettiä?

Dexter: *ampaisee tytön perään* Naka, pysähdy!!

Dexter: Hitto vie, miten hän –

Dexter: *jähmettyy yhtäkkiä paikalleen*

Dexter: *huomaa verisen naulan tytön kädessä* Voi ei. Sofie.

Dexter: *kääntyy ympäri ja juoksee huolissaan sisälle* Sofie!