Kellosepän tarina, luku 30

Heipähei ja tervetuloa toiseksi viimeisen Kellosepän tarinan luvun pariin! ♥
Tää luku on varsin pitkä, joten päästän teidät lukemaan sen enempää höpöttelemättä. x)
Lukuiloa!

picfic: Xenan salaisuus

Sofie: *avaa tokkuraisena silmänsä*



Dexter: Jaahas, toipilas on viimein herännyt!



Sofie: *katsoo kauhistuneena eteensä* Mmhh... D-Dexter..?



Sofie: Missä minä olen..?



Dexter: Ei mitään hätää, Softis. Olet turvallisesti vuoteessasi. Olet nukkunut melkein vuorokauden ympäri.



Sofie: *nykii sidettä silmällään* Mikä tämä on..?

 Dexter: Ei, älä ota sitä pois!



Dexter: Sinun täytyy pitää sitä jonkin aikaa. Silmäsi otti osumaa aika pahasti siitä naulasta.



Sofie: *mumisee huolestuneena* Paraneeko se enää?

Dexter: Aivan varmasti. Älä siitä murehdi.



Dexter: On onni, että olet silmämestari. Tavalliselle silmälle sellainen isku olisi ollut varma sokeutuminen.



Dexter: Tein silmääsi loitsun, joka tyrehdytti verenvuodon. Sen pitäisi tukea myös vaurioituneiden osien uusiutumisessa. Näkö palaa taatusti muutamassa viikossa.



Sofie: En voi uskoa, että pelastit minut taas, Dexter.



Dexter: *naurahtaa* Totta kai pelastin. Enhän minä voinut jättää sinua silmäpuoleksikaan –  yksisilmäinen silmämestari kun ei olisi läheskään yhtä uskottava kuin kaksisilmäinen.



Sofie: Olen tosissani. Kiitos.



Dexter: *hymyillen* Mitäpä tuosta.



*katsovat hetken toisiaan hiljaisuudessa*



Sofie: *parahtaa kauhuissaan* Ainiin! Entä Juliet ja Kelvin? Miten heidän kävi?



Dexter: En ole käynyt vielä katsomassa heitä. Halusin odottaa ensin, että heräät.



Sofie: *vetää peiton syrjään ja pinkaisee ylös* Siinä tapauksessa meidän täytyy lähteä heti katsomaan – 



Dexter: Heeetkinen nyt, hätähousu. Sinulla ei ole lupaa nousta sängystä.



Dexter: Sinun täytyy levätä vielä. Fyysinen rasitus on vihoviimeinen juttu, jota kaipaat nyt –  puhumattakaan henkisestä.



Sofie: Dexter, ole kiltti. Minun täytyy päästä katsomaan, ovatko he elossa.



Sofie: Sinä tiedät, miten tärkeää tämä on minulle. Lupaan levätä palattuamme niin kauan kuin täytyy.



Dexter: *pitkä hiljaisuus* Hmh, hyvä on.



Dexter: Mutta vain sillä ehdolla, että annat minun kuljettaa sinut sinne.

Sofie: Sopii.


Tuntia myöhemmin ~







Dexter: Pian ollaan perillä. Oletko vielä varma tästä?



Sofie: Tämä on kieltämättä ahdistavampaa kuin kuvittelin.



Dexter: Voimme aivan hyvin kääntyä vielä ympäri.

Sofie: Ei!



Sofie: *huokaisee syvään* Kyllä minä pystyn tähän.



*pysähtyvät Kelvinin ja Julietin viereen*



*tuijottavat näkyä hiljaa*



Sofie: He...hehän näyttävät olevan elossa..?



Dexter: Siltä tosiaan vaikuttaisi. Ei merkkiäkään verilöylystä.



Dexter: *tunnustelee Julietin kaulaa* Pulssikin tuntuu. Se on heikko mutta tallella kuitenkin.



Sofie: *ymmällään* Mitähän täällä tapahtui? Olin aivan varma, että Naka olisi rynnännyt tänne tappamaan heidät oikopäätä.



Sofie: Ehkä hän ei löytänytkään heitä – 



?: *keskeyttää* Kyllä hän löysi.



?: Mutta onneksi löysin minäkin.



Dexter: *perääntyy kauhuissaan* Whoah, mitä hittoa?



Dexter: Miten tuo vempain tänne hiippaili? Ja mistä lähtien se on osannut puhua?



Sofie: Hetkinen...



Sofie: *nousee pyörätuolista horjahdellen*



Dexter: Varovaisesti! 

Sofie: Ei hätää, Dexter. Pysyn kyllä pystyssä.



Sofie: Muistan kuulleeni kellosepältä, että hän pystyy kommunikoimaan Xenan kautta.



Sofie: Taidankin siis parhaillaan puhutella itse kelloseppää, vai kuinka?



Kira: Hyvin päätelty, silmämestari.



Dexter: Vaikuttavaa. Sinä olet siis se paljon puhuttu kelloseppä? Ja pystyt puhumaan tuon kapistuksen kautta?

Kira: Telekineettisesti –  kyllä.



Sofie: Mitä täällä oikein tapahtui, Kira? Estitkö sinä Nakaa tappamasta Kelviniä ja Julietia?



Kira: Kyllä, mutta se oli helpompaa kuin odotin.



Kira: En aluksi edes huomannut, kuinka haavoittuvaisessa tilassa Naka oli tänne saapuessaan. Hän ei kaivannut väkivaltaa tai uhkauksia.
Hän kaipasi vain siskoaan.



Kira: Kun sain hänet vakuutettua siitä, kuka Xenaa ohjasi, hän romahti täysin. En ole koskaan nähnyt hänen itkevän sillä tavalla.



Naka: Auta minua, Kira. *rutistaa Xenaa itkuisena* En pärjää yksin.



Kira: Sillä hetkellä ymmärsin, etten ollut haamu syyttä. En ollut haamu silkasta rangaistuksesta tai kohtalon ivasta. Minulla oli velvollisuus.



Kira: Tuo hölmö, murtunut siskoni tarvitsi nimittäin apua. Hän ei selviä omillaan. Ei tällä hetkellä.



Kira: Tästä lähtien aionkin visusti vahtia, että hän saa tarvitsemaansa hoitoa ja pääsee takaisin jaloilleen. En poistu hänen viereltään ennen sitä.



Dexter: Naka todella tuntui olevan jonkinlaisen hoidon tarpeessa. Hyvä, että katsot hänen peräänsä.



Sofie: Olemme tosiaan kiitollisia avustasi. Pelastit sekä siskosi että Kelvinin ja Julietin.



Sofie: Valitettavasti näiden kahden pelastamisesta ei ole kuitenkaan enää kovin suurta hyötyä. Peililoitsu tappaa heidät pian joka tapauksessa.



Kira: Siinä olet itse asiassa väärässä, silmämestari.



Sofie: *hämillään* Mitä tarkoitat?



Kira: *liikuttaa Xenaa poispäin kaksikosta* Xenassa on eräs ominaisuus, josta ei tiedä kukaan muu kuin minä.



Kira: Kun rakensin tämän kieron luomuksen, tiedostin sen mukanaan tuomat riskit.



Kira: Lampunhenki ei ole turvallinen keksintö. Se luo väistämättä kaaosta, sillä vaikka hinta olisi kuinka kallis, jotkut ovat valmiita toivomaan mitä tahansa.



Kira: Koska tiesin, että Xena voisi koitua ongelmaksi, en rakentanut siitä ikuista.



Kira: *pysäyttää Xenan lautakasan reunalle* Kun tätä konetta ei enää ole, ei ole sen luomaa kaaostakaan.



Dexter: Tarkoitatko siis, että Xenassa on jonkinlainen itsetuhomekanismi?



Kira: Aivan niin. Xenan hajottaminen saa kaikki sen toteuttamat toiveet raukeamaan.



Sofie: *sopertaa* A-aiotko sinä siis..?



Kira: Kyllä. *hivuttaa Xenan lähemmäs pudotusta* Ikävä kyllä uskon, että se on parhaaksi kaikille.



Sofie: Kira, odota!

Kira: Mitä?



Sofie: *kuiskaa pala kurkussa* Kiitos kaikesta.



Kira: Kiitos kuuluu teille, kun piditte sekä Xenasta että siskostani huolta.



Kira: *nostaa Xenan jalan kohti pudotusta*










Sofie: *ryntää Dexter perässään reunalle*







Sofie: *kuiskaa* Hän todella teki sen.



Sofie: Kelloseppä tuhosi juuri suurimman luomuksensa.

Dexter: Ja samalla hän tuhosi lukemattomia toiveita, mikäli hänen väitteensä piti paikkansa.







Sofie: Hyvästi, Xena.

?: *äreä ääni kajahtaa kaksikon takaa* Haloo? Voisitteko tulla vähän auttamaan?



Sofie: *lasittuu paikoilleen* Mikä tuo oli?

Dexter: Minusta se kuulosti ihan – 



*vilkaisevat taakseen*

Juliet: Senkin pölvästit! Tulkaa irrottamaan meidät näistä köysistä!



Juliet: Emme me näistä omin avuin pääse irti.



*katsovat näkyä sanattomina*

Juliet: Älkää vain toljottako vaan auttakaa! >.<



Kelvin: Rauhoitu, Juliet.



Kelvin: Kehomme ovat tällä hetkellä heikossa tilassa, joten et saa kiihdyttää itseäsi.



Sofie: *säntää yhtäkkiä riemuissaan kaksikkoa kohti* Ei ole totta!



Sofie: *kahmaisee molemmat halaukseen* Se toimi! Se todella toimi!

Juliet: Mitä..? ò_ó



Sofie: *hymyilee helpottuneena* Tervetuloa takaisin, Juliet ja Kelvin.