Silmämestarin tarina, luku 22




Vai mitä, että kaikki on paljon onnellisempia, jos mennään ilman mun turhia alkuhöpinöitä suoraan tarinaan? 8)

Jep, sitä vähän minäkin.


picfic: Valttikortti



Travon: Kuunnelkaa tarkkaan.




Travon: *katsoo Dexteriä ja Sofieta merkitsevästi* Lili on keksinyt ratkaisun ongelmiimme koskien Kelviniä ja Julietia.




Dexter: *hymähtää kiinnostuneena* Olemme pelkkänä korvana, teloittajatyttö.




Lili: Kiitos.
Kuten tiedätte, Kelviniä on ollut mahdotonta sortaa silloin, kun hän on käyttänyt kaiken energiansa meihin ja on pistänyt Sofien tappamisen kaiken muun edelle.




Lili: Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Ainakin hieman. Kun tapasimme Kelvinin metsässä, hän osoitti ensimmäisen inhimillisen merkin itsessään. Hän osoitti välittävänsä Julietista ja pisti hänet jopa Sofien tappamisen edelle. 
Ja se on meidän valttikorttimme, jota kannattaa hyödyntää.

Sofie: Miten?




Lili: Yksinkertaista. Kelvinin sijaan keskitymme Julietiin. Hän on nyt Kelvinin heikko kohta, joten häiritsemällä Julietia häiritsemme myös Kelviniä. *heiluttaa sormeaan kaulansa edessä* Ja kun Kelvin on tarpeeksi epävakaassa tilassa, tiedämme mitä tehdä.




Sofie: Kuulostaa hyvältä, mutta mitä tarkoitat Julietin häiritsemisellä? 




Lili: *nostaa aseet esille* Tarkoitan näitä.




Lili: *lyö aseet pöydälle* No, oletteko valmiita lyömään Kelvinin heikkoon kohtaan? 




*katsovat Liliä taistelunhimo silmäkulmassa*




Ehdottomasti.




Kelvin: *kuuntelee keskustelua purren huultaan* 




Kelvin: Hitto.


~        ~        ~

Seuraavana päivänä







Juliet: *nyppii kukan terälehtiä mutisten jotain itsekseen*




Juliet: Välittää, ei välitä, välittää..




Juliet: *irrottelee terälehtiä yksitellen* ..ei välitä, välittää, ei välitä..




Juliet: *katselee hämillään viimeistä terälehteä* ..välittää..?

Kelvin: Juliet.



Juliet: *piilottaa kukkasen nopeasti selkänsä taakse* Hm?




Juliet: *kääntyy tulijaan päin hymyillen ujosti* Ai, hei Kelvin..! Minä tässä juuri ajattelinkin sinua.. t-tai siis--





Kelvin: *paiskaa yhtäkkiä laukun tytön eteen* Siinä.

Juliet: *hämmentyneenä* Mikä tuo on?




Kelvin: Etkö tunnista omaa laukkuasi? Siellä on sisällä kaikki omaisuutesi, joten voit nyt lähteä kotiisi.




Juliet: *tuijottaa poikaa pitkään* Mitä oikein tarkoitat.. Miksi olisin lähdössä kotiin?





Kelvin: Etkö käsitä? Minä en tarvitse sinua täällä enää. Olen saanut tarpeekseni meidän yhteistyöstämme, joten meidän teidemme on aika erkaantua.

Juliet: M-mitä..?



Kelvin: *kääntyy ympäri ja jatkaa värittömästi* Yhden heikon silmämestarin tappamisesta on tullut minulle jo yli vuoden kestävä projekti sinun takiasi.




Kelvin: Joten siksi on parempi, että lähdet nyt suoraan kotiisi, etkä ikinä enää palaa takaisin. Olet aiheuttanut jo tarpeeksi harmia täällä.
Minun on saatava tämä tehtävä päätökseen, ja pärjään siinä paremmin yksin.




Juliet: *nousee tyrmistyneenä polvilleen* Kelvin, älä tee tätä minulle. M-minä pyydän...




Juliet: *yrittää estää ääntään sortumasta* Minä en tahdo palata kotiin, haluan jatkaa tätä tehtävää! Lupaan tehdä entistä ankarammin töitä ja kuunnella ohjeitasi tarkemmin. Minä pyydän..!




Juliet: *ottaa pojan kädestä epävarmasti kiinni* Kelvin, älä tee tätä..





Kelvin: *vetäisee kätensä irti* Lopeta. Etkö kuullut, mitä juuri äsken sanoin? Ala painua täältä!





Juliet: *katsoo lasittuneena Kelviniä* 
Onko... onko hän tosissaan..?





Juliet: *nostaa kassin maasta hiljaa*




Juliet: *lähtee mitään sanomatta pois*





Kelvin: *ajattelee synkkänä mielessään* Olen pahoillani, Juliet.




Kelvin: Minun oli pakko tehdä se. Minun täytyi saada sinut kauas heistä. Kauas minusta.

Vaikka se tarkoittaakin sitä, ettemme me tapaa enää koskaan.



~        ~        ~



Juliet: Miksi? Miksi?!




Juliet: Olisihan se pitänyt arvata, että tämä päivä vielä koittaisi. Oli vain ajan kysymys, milloin Kelvin, vahva ja älykäs silmämestari, ei enää tahtoisi tavallista kakaraa aiheuttamaan ongelmia tielleen.




Juliet: *puristaa tuskallisena päätään* Mitä minä nyt teen?! En voi palata kotiin, siellä ei ole minua kukaan vastassa! En voi myöskään palata Kelvinin luokse, koska hän vihaa minua.
Olen menettänyt kaiken!




Juliet: *kääntää katseensa yhtäkkiä laukkuunsa*




Juliet: *avaa laukun hermostuneena ja katsoo sisään*





Juliet: Ase.





Juliet: *tuijottaa asetta pitkään* Sinä taidat olla ainoa ystäväni.



~        ~        ~

Seuraavaan osaan yritän panostaa erityisesti, koska sitä osaa oon suunnitellu jo aika kauan.

Yritän tehdä sen ehkä jo seuraavaksi kerraksi, riippuen tietenkin öh teidän mielenkiinnosta ^^' !


Kommentit

  1. Aivan mahtava osa, taas kerran! Miten osaatkaan? Voin tunnustaa että olen itkenyt melkein joka osan aikana, kt on tosi omaperäinen ja hienosti toteutettu! :'D

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina taas ♥
    Voi, Juliet, Älä kuole! D:
    Niiin kaunista ja surullista! Upeaa!

    rakkaudestanukkeihi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Aivan upeaa tekstiä, mistä nämä sinun ideasi oikein putkahtavat? ouo ♥ So perfect story

    VastaaPoista
  4. Oot todella taitava tekemään kuvatarinoita! Ootan innolla seuraavaa osaa :3

    VastaaPoista
  5. Aivan upea! Sä oot niin paras tekemään kuvatarinoita. Odotan pikaista jatkoa.

    VastaaPoista
  6. o _______________________________________________________ o
    Kelvin on kasvanut alkuajoista, hänestä on tullut välittävä (Myönnä pois Kevin, tiedän että olet katsellut Juliettia, onhan hän todella söpsäkkä (;;;;;;) Mutta kun Kelviniä pidetään hirveen fiksuna, pyh ei edes ymmärrä Julietin tunteita, nais puolella hänellä on vielä opittavaa, mutta olet vielä nuori, ehdit pelastaa Julietin ja saada lapsia ja muita, mieti nyt Julietin ja Kelvinin yhdistelmä niiiiiiin suloista ; u ; <333

    Kröhöm, palatkaamme takaisin kuvatarinaan (vaikka Julietin ja Kelvinin tulevat lapset ovatkin kiinnostava aihe ♫) Wow, aivan ihana toteutus näillä kuvilla, ja tekstit sopivat aivan ääälyttömään hyvin :3
    Sulla on upeita aseita, tosin Julietilta pitäisi tuo ase viedä kauas pois koska Juliet on vielä liian nuori kuolemaan !
    Must tuntuu et Juliet liittyy Soffen ja muiden joukkuun mut sit se muistaa Kelvinin söpöyden ja pumpum Soffe on kuollut ; -- ;


    VastaaPoista
  7. Siis eikä, nyt sä sen teit. Tää oli nyt se kuvatarina, joka sai mut itkemään. Aikaisemmissa olen vain yrittänyt olla itkemättä, mutta nyt ei voi mitään, kyyneleet tuli jo. Tämä oli jotain ihan täydellistä, en ole ikinä lukenut näin sydäntäsärkevää kuvatarinaa. Hrr. Tunteet tuli pintaan ihan väkisinkin. Koetan tässä koota itseni ja kommentoida sitten jotain vähän järkevämpää... ^^"

    Hhm, yritetään. Pahoittelen jo etukäteen, tästä tulee huono kommentti, ihan vaan koska tää oli nyt jotain niin ihanaa. Olen aina rakastanut sellaisia tarinoita, jotka saa mun aivot räjähtämään, jotka saa mut rukoilemaan hahmojen puolesta - ja ennen kaikkea, jotka saa mut itkemään. (Joo tiedän, olen outo ihminen mutta joo.) Jos joku tarina saa mut itkemään, se on merkki siitä, että nyt on kyseessä jotain mulle ihan mielettömän tärkeää. Kelvin on edelleenkin ihana, en haluaisi katsella miten poika kärsii noin ;__; Siinä vaiheessa kun Kelvin hätyytti Julietia pois, alkoi itkettää ihan toden teolla. "Eijeijei Juliet pls yritä ymmärtää että se rakastaa sua ;_; Ääää vittu en kestä tätä" -tyyliin. Ää, oot kyllä nero. Kehittelit tähän ihan mielettömän tunnelman, en osaa edes kuvailla sitä.

    Jo tuossa alussa kun luin noiden neljän suunnitelmista, iski pakokauhu - "Ei, älkää tehkö tätä, säästäkää Kelvin ja Juliet". Ehkä mun pitäisi opetella olemaan eläytymättä tähän niin kovasti, mutta hieman hankalaa kun olet saanut tästä niin koukuttavan ja mukaansatempaavan. ; - ; Haluaisin kovasti tietää mistä revit inspiraatiosi tähän kaikkeen, sulla on meinaan mielettömän hyvä mielikuvitus. Eikä pelkästään se mielikuvitus, vaan tapa jolla toteutat tämän! Ihan kuin nukkesi olisivat oikeita ihmisiä, ihan kuin olisin mukana tässä tarinassa (t. eläytyjä :D). Susta pitäisi tulla joku kirjailija tai jotain. Tästä tarinasta käy ilmi hyvin se, että oot fiksu ihminen. Tämä on paitsi juonellisesti hyvä, mutta myös toteutus, repliikit ja tunnelma on kohdillaan. Hrrr, vain neron päässä liikkuu tuollaista. (Jos sä kutsut mua muokkausneroksi, niin olkoonkin että sinä olet vähintään nero. Palvon taitoasi tehdä tarinoita. Amen.)

    Joo, mitähän mun vielä piti sanoa... (Kommentointitaitoni ovat alkeelliset, kuten huomata saattaa.) Niin, Kelvinistä vielä, että herra on vaan jotain maailman ihaninta ; - -- ; <3 Itse nukke on niin suloinen, mutta sitten vielä tuo hahmo ;___; Pistät mut itkeen verta joka kerta kun edes pojan nimi mainitaan ;_; <3 Ja muokkaukset tietysti myös. u__u ♥

    Voi, kunpa tässä kävisi hyvin. Tiedän, että sä olet kehitellyt jotain helkkarin nerokasta seuraavaan osaan (jos kerran olet suunnitellut sitä kauan), en oikeasti malta odottaa että pääset kuvaamaan sen! >w< Olin ihan täpinöissäni jo kun tämä ilmestyi hallintapaneeliini, ää ;_;
    Niin että odotan enemmän kuin innolla seuraavaa kuvatarinaasi (& seuraavaa postausta ylipäätään)!

    Yhteenveto: Tämä on ehkäpä paras tekemäsi kuvatarina tähän asti. Olen vieläkin ihan liikuttunut, ew. Olet nero. Kelvin on ihaninta ikinä. Ja minä en osaa kommentoida.
    Joo. Kiitos tästä ihanasta kuvatarinasta, tää jaksaa viihdyttää mua pitkän aikaa (t. luen nämä aina sataan kertaan)! >v< ♥ (Ja pahoitteluni kököstä kommentista, tässä mielentilassa on paha kommentoida.)

    VastaaPoista
  8. Voi ei, en haluu et Julle kuolee! ;_; Mutta tosi taitavasti kuvattu kuvatarina! Inspiroit näillä sun tarinoilla mua toosi paljon että voin vaan kiittää :) Mutta mistä ostat noi pienet aseet koska itse en löydä mistään? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, tosi kiva kuulla! :) Kiitos paljon!
      Oon ostanut suurimman osan niistä käydessäni jouluna Kanarialla. Mutta esim. kirppareilta niitä voi löytää, jos vaan jaksaa kärsivällisesti etsiä! :3

      Poista
  9. Nyyh, ihana ja dramaattinen osa. Tuli tippa linssiin tossa lopussa. Julle ei saa kuolla! ;___;
    Äkkiä jatkoo!!!!

    VastaaPoista
  10. Meidän mielenkiinnosta? Ootko tosissas?! Tää tarina oli taaaas jotain niin upeeta, että kuolen vielä näiden alemmuuskompleksien takia.

    Nuo kuvat on jumalaisen ihania, ja kuvakulmat ja kaikki. Valastus on ihana ja sopii täydellisesti tarinaan ja en ymmärrä miten sulla on noin mahtavia kuvauspaikkoja. Ja sun musiikit sopii kans aina tunnelmaan niin hyvin :3

    Ja sitten aseet... Jumaloin niitä. Juliet ja tuo sen ase on mahtava yhdistelmä (vaikka tosin en todellakaaan halua, että se tappaa sillä _itsensä_) Miten ootkaan löytänyt noin monta noita aseita ja vielä juuri oikean kokoisia. (Ei, en ole kateellinen...)

    Mistäs mun piti selittää seuraavaksi... Niin joo! Tuo kohta missä Kelvin joutu sanomaan nuo kaikki kamalat asiat Julietille... Toivoin, että se vaan ois kääntyny ja sanonun jotain siitä, että sen täytyy tehä noin ja ei se oikeesti halua eroon siitä ja mietin vaan koko ajan, että se tekee nyt ihan väärin, että mikään ei mee oikein. :( On ihan mahtavaa millasen hahmon oot tehnyt Kelvinistä ja kun siitä tulee uusia puolia esiin.

    Muutenki oot suunnitellu kaikki sun nukkejen hahmot tosi hyvin. Ja tuot nistä koko ajan esiin mitä erilaisimpia ja mielenkiintosia puolia :3

    Postaa pian, odotan aina sun postauksia innolla ♥

    VastaaPoista
  11. Voi pyhä peruna o___o
    Juliet don't kill yourself!! ;3;
    Tää tarina on kyllä niin upea, että... Ääöööälgöhöv <33 haluuun jo nähä seuraavan osan, tää on niin paras! En tajuu mistä repäset noi juonenkäänteet ja ja noi mahtavat jutut ylipäätänsä :3 jatkoa odotellessa nwn

    VastaaPoista
  12. Vau, liian upeaa mun silmille *o*
    Ensinnäkin, tuo eka kuva Sofiesta on rakkaus. Se.on.liian.upea!! Tuijotin sitä varmaan miljoona vuotta, oikeesti. (ja ihkutin)
    Tämäkin KT oli dramaattinen, ja tuli tippa linssiin kun Kelvin ajoi Julietin pois. Voih, kunpa Julle tietäisikin syyn ;__;
    Lili on muuten jotenkin tosi nätti tässä osassa >u< anna se mulle tai tuun ja varastan >:3
    Ja kaiken kukkuraksi, kuvat yhtä upeita kuin aina. Ääää, en malta odottaa seuraavaa osaa! o3o

    VastaaPoista
  13. Tositosi mahtava osa!! *o* Oot niin hyvä tekemään näitä! Ootan seuraavaa osaa innolla :>

    VastaaPoista
  14. Apua.... Tää on niin jännä o w o nopeesti jatkoa!! Kelvin on ihan tyhmä :____: ei Juliet saa kuolla!!;( ei niin voi käydääh!! Mut jona tapauksessa Tää oli paras osa taas tähän mennessä, ja en malta oottaa seuraavaa!! Oot maailman paras tekee näitä tarinoita!! n u n

    kirsikankukka3.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Apua.... Tää on niin jännä o w o nopeesti jatkoa!! Kelvin on ihan tyhmä :____: ei Juliet saa kuolla!!;( ei niin voi käydääh!! Mut jona tapauksessa Tää oli paras osa taas tähän mennessä, ja en malta oottaa seuraavaa!! Oot maailman paras tekee näitä tarinoita!! n u n

    kirsikankukka3.blogspot.fi

    VastaaPoista
  16. oikeesti miten hemputissa osaat tehdä näin hyviä tarinoita jotka on mukaansatempaisevia? :0<3 ja ei kiesus taas tuo alotuskuva, miten ihmeessä teet ne? XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiva jos tykkäät <3 Haha, melkeen kaikki mun alotuskuvat on tehty siiman avulla (siimasta on tullut mun paras ystävä) :D Eli Sofie roikkuu siiman varassa puusta, mikä saan sen näyttämään siltä kuin se lentäisi!

      Kiitos vielä tuhannesti kaikille kommenteistanne! ;__; ♥♥

      Poista
  17. Apua, miten ihmeessä onnistut aina tekemään niin mahtavia kuvatarinoita? Ällistyttävää,Kelvinin ja Julietin tunteet toisiaan kohtaan ovat mielenkiintoiset. Voi, voi Kelvin, taisit tehdä väärän valinnan *pudistelee päätään*.

    Jatka pian, haluan tietää mitä tapahtuu

    VastaaPoista
  18. Heheh Lili, Dexter, Travon ja Softis on vuosisadan parhain tappoklaani 'w'

    Alotuskuva oli rakkautta. Tunnelma. Muokkaus. KAIKKI oli täydellistä. Ah.
    Ensimmäinen kuva teki juuri séllaisen 'pyöreän pöydän mafia' -fiiliksen eiku. Kaikki söpöläiset siinä yhdessä, eäh, kyllä Travoni ja Lili ois loistava pari :3 Vaikka Amanda ja Travon on vaan niin ihania :33
    Lili näyttää todella hienostuneelta mutta samalla viekkaalta ja eäh, huhhuh. Lilin kannattaa harkita asianajajan uraa, ihan vain ulkonäöllisesti :DD. Nomutta juu. Holy Dexter, harmi, et päässyt niinkään loistamaan tässä tarinanosassa, mutta vuorosi tulee kyllä sexteri ;)
    Haluan vain itkeä, ei, eieieieiii Kelvin et voi olla noin hirveä ja ilkeä Julietille ja suorastaan itkin kun Juliet suunnittelee tekevänsä itsemurhan ;_;_;_; Et sitten oikeasti tapa jullea! KELVIN JUOKSE JO JA PELASTA JULIET ITSELTÄÄN!
    Tämä tarina oli huippuihana, huippukoskettava ja ihan vaan niiiiiin upea ja niiiiin täydellinen <3 ;---; Jatkoa odotan todellakin pian! *palvontaa*

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Nyt on Kelvin kyllä pulassa koska julle kuolee 95% varmuudella ;)

    VastaaPoista
  21. Juliet parka. ; - ; JA KELVIN PARKA 3: Mutta jatkathanhan niin pian kuin vain suinkin kerkeät? :#33

    VastaaPoista
  22. Waa, taas ihan järjettömän upee tarina , u , ♥

    minunsuloisetnuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  23. Kyllä on Kelvinillä tiukat paikat.
    Ihana kuva Sofiesta alussa:3

    VastaaPoista
  24. Vau, tää oli tosi hieno osa. Sun panostuksen näihin tarinoihin huomaa, ja saat nää tuntumaan aina tosi todentuntuisilta. Joka osa on mahtavasti toteutettu ja lisäksi tarina ei toista itteään, vaan pysyy mielenkiintosena. Oot kyllä aivan mahtava :3
    Pakko mainita, että nää musavalinnat sopii tosi hyvin aina tonne taustalle. Lili on tosi nätti ♡ en malta oottaa ens osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄH unohin, mut pakko vielä sanoa, että toi otsikko sopii ihanasti tähän tarinaan !

      Poista
  25. Itku tuli :c

    Juliet ja Kelvin. <3 Sydän sulaa.
    Sun tarinat on aina jotain ihmeellistä!

    Saat jokaiseen hetkeen tunteen peliin. Herätät monta kysymystä päähän.

    Voi Kelvin.. Kunpa tietäisit mitä rakkaallesi tapahtuu..

    Oon sanaton. Tämä oli jotain täydellistä...

    VastaaPoista
  26. Luen näitä iltasaduks xD Juuh.....
    JATKOO????
    MyHoneyPullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  27. Luen näitä iltasaduks xD Juuh.....
    JATKOO????
    MyHoneyPullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  28. Ei Juliet, älä tee sitä!
    Oli hyvä tarina. Tahdon jatkoo.

    Miten onnistut nuket pysymään pystyssä ja onks helppoo vaihtaa kehon obitsuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitoksia kaikille ihanista kommenteista! <3
      Anonyymi: Osalla mun nukeista on magneettiobitsu, jonka avulla saa nuket helposti pysymään pystyssä :3 Myös tukevat kengät auttaa nukkea pysymään pystyssä. Ja ei se obitsun laittaminen kovin vaikeaa ole (:

      Poista
  29. byää!! sadannen luku kerran jälkeen kommemtoin. AIVAN MAHTAVA TARINA! en ymmärrä miten joku osaa? Lili taisi pompata suosikkeihini ♥.♥Ja Juliet ei saa tehä itsurhaa! Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla ;_; Kelvin olet tuhma poika palaa pelastamaan rakkaasi! Ja jatka piann, oon aina innoissani kun postaat ♥♥

    VastaaPoista
  30. Miksei se Kelvin sanonu et Juliet aiotaan murhata, mene jonnekin piiloon. Juliet, et kyllä tee itsemurhaa! Murr.. >:( Olen kyllä kiinnostunut jatkosta.

    VastaaPoista
  31. Oioioi, niin ihanan jännittävä! Ihana kuva laatu! Jajaja.... Niin TÄYDELLINEN tarina! ;33

    VastaaPoista
  32. Sun kuvatarinat on vaan niiiiin upeita! <3 Rakastan näitä, pian jatkoo :33 <3

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  33. Voi apua, sinä sitten osaat. *_________* Tämä tarina on yksinkertaisesti upea! <3 En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, oon aivan sanaton Julietin viimeisen repliikin jäljiltä. ;-; <3

    Krhm, yritän nyt kommentoida tähän jotain järkevääkin. Ensinnäkin, Kelvin on ihana. En kestä. Aiemmin tämä esiintyi vaarallisena murhanhimoisena silmämestarina mutta Julietin myötä tästä on tulluut inhimillisempi ja aeaaa <3 (se siitä järkevästä kommentista)
    //Holy Dexter Lili näyttää ihanalta hiukset sidottuna. <3

    Kuvatarinoittesi juoni on niin sujuva ja ennalta arvaamaton että uuden postauksen alussa ei ikinä arvaa mitä seuraavaksi tapahtuu. En malta odottaa seuraavaa osaa vaikka pelkäänkin Juliet-chanin ja Kelvinin puolesta ~! x3 Tapa jolla kuvaat ja rakennat tarinat on uskomaton, tuntuu kuin olisi itse paikalla seuraamassa Sofien, Lilin, Travonin ja Dexterin kokousta ja Julietin lähtöä! > u <

    Postauksen aloituskuva on ihanan rauhallinen ja unenomainen, Sofien asento sekä suljetut silmät ja kuvan pehmeys oih. <3

    Jatkathan kuvatarinaa taas pian!

    VastaaPoista
  34. Wääh liian mahtava kuvatarina taas! Lili näytti jotenkin niin söpöle tossa mustassa nutussa ♥
    Jatka taas pian, en malta odottaa :D

    VastaaPoista
  35. Erittäin hyvä tarina!!! Juliet älä kuole!

    Harjaatko omille nukeilla?

    VastaaPoista
  36. apuuaah liian upee tarina taas ! noi aseet on kyllä upeita i want too ; - ; mutta sitten toi kun juliet nyppii noit kukan terälehtii ja sit se jää sillee "välittää" ja sit kelvin tuleeki ja ajaa sen pois ; ____ ; julle älä kuole äläläl

    VastaaPoista
  37. Sun on PAKKO jatkaa! Ei saa jättää näin pahaan kohtaan, ilkeää ;___;
    Taas tällänen täydellinen Kt! Mä rakastan niin paljon näitä, ihania! :3

    VastaaPoista
  38. Eikäh.. tä oli ihan sairaan hyvä kuvatarina. *0* Sä voisit oikeesti kirjottaa tästä kirjan! Tä on niin koukuttava. Odotan innolla seuraavaa osaa. Olen jostain syystä paljon enemmän Julietin ja Kelvinin puolella, kuin noitten muitten. Jatka pian!♥

    VastaaPoista
  39. vau.
    alku oli niin luontevasti tehty, siinä neljä jengiläistä rupattelevat uhristaan 8) Ja dexterin nahkatakki on ihana ♥
    Kauheet symppäilyt Julietia kohtaan ;-; älä tee tyttö mitään ;-; Kelvin pelasta rakkaasi yhhmmhh

    VastaaPoista
  40. Wau mikä tarina! Kertakaikkiaan upea :3 ja noi kuvat on super ihania :3

    VastaaPoista
  41. Ensinäkin: Dexter, olen fanisi halusit sitä tai et >8D mistä olet ostanut Julietin peruukin:)


    Ja sitten postaukseen *kuolema* aivan ihana, oot todella taitava ja se millä tavalla sä toteutat nämä kuvatarinat=loistavaa. Oot tosi lahjakas ja oon tosi kateellinen sun nukeistas :Doispa munkin samanlaiset. Sun blogi on aivan ihana ja näkee että näet paljon vaivaa postauksiin <3

    Epä mulla muuta (tälläkertaa)

    VastaaPoista
  42. Alan jopa sääliä Julietia ja Kelviniä, vaikka viime osan jälkeenkin vielä vihasin heitä :'')
    Tää oli hyvä osa! Travon on kovin luottavainen Liliin 8D köh.. Sulla on kyllä maailman hienoimmat aseet!! :oo Mäki haluun tollasen konekiväärin >:)) vai onks noi ees kone kiväärejä :D

    VastaaPoista
  43. byääääääh ei tälleen saisi tapahtua, ei Julle saisi kärsiä, ei kukaan saisi kärsiä asdfkljasdföl miksei Kelvin kertonut totuutta tälle neidille siitä että mitä tämä kuuli, miksi Jullen pitää olla niin addiktoitunut Kelviniin että se tappaa itsensä sen takia yääääh ; - ; (ok oon mäkin addiktoitunut tähän tarinaan ja tappaisin itteni jos tää loppuis okei no en nyt sentään tappais mutta ymmärsit kai pointin)

    Juu pystyin lukemaan rivien välistä että Juliet aikoo tappaa itsensä, mutta muuta mä en pystynyt lukemaan x - x PAITSI SEN ETTÄ KELJU IS TRUE koska Kelvin oikeasti välittää Julietista ; 3 ; En tajua sitä että miten ihmeessä saat pistettyä tähän sun tarinaan niin paljon vahvoja tunteita ja miten mä aina jään koukkuun niihin kaikkiin tunteisiin ja asdöfkj. Muttaaaah mulla on jo tähän vastaus, että mistä toi voi johtua ~ se johtuu siitä että sä oot tehnyt
    a. täydellisen toteutuksen tarinallesi ! Oot ottanut kaikki kuvakulmat ja vuorosanat ja muokkaukset huomioon ♥ *-*
    b. siun nukkesi kaikki ovat niin erilaisia >w< ! Kaikilla on oma persoonansa jota on kiva seurailla näin tarina sekä shootti muodossa :3
    c. MÄ ITKEN TÄN TARINAN TAKIA yääääh miksiiii miksiiii miksi mun pitää shipata Keljua, miksi Kelvin on niin ihana mutta toisaalta tollanen ärsyttävä joka jättää asioista kertomatta ; - ;

    Toi Lilin selitykset oli tossa alussa loistavasti toteutettu. Aluksi mietin, että mitä ihmettä Lili höpisee niistä tapahtumista siellä metsässä mutta heti kun tää neiti sanoi että "valttikortti" niin ilmeeni hehkaantui erittäin kauniisti ja aloin melkein hyppimään paikoillani, koska aina jos kuvatarinoissa käytetään sanaa valttikortti niin se ei voi muuta tarkoittaa kuin väärinkäsityksiä ja verta 8)))) no ei vaan, jännitystä ja draamaa ! Ja sitähän me tässä osassa saatiin..jätitkin tän tarinan vielä noin jännään kohtaan *whatsapphymiö sata kertaa tähän kiitos* Toivottavasti oikeasti jatkat tätä tarinaa jo seuraavaan postaukseen, en malta odottaa nähdä uusia taidonnäytteitä sulta !! ♥‿♥

    Sitten kun tuli toi Julle kohtaus niin kuolin. Ensiksi tää neiti osoittaa pientä (minun mielessäni kyllä suurta mutta aivan sama) ihastumista Kelviniin nyppimällä noita terälehtia heheeee~ (; Mutta tärkeimmäksi kohtauksesi tässä näen ton kohtauksen jonka takia pistin ton kauniin musiikin päälle. Toi kohtaus missä Juliet ajattelee itsetuhoisesti oli jotenkin niin surullinen ja ahdistava ; n ; Musiikki toi tohon kohtaukseen liikaa tunteita ja noi muokkaukset kun Juliet nousee ylös on hyvällä tavalla sekavat (kun pystyn kuvittelemaan että kun Juliet katsoo ympärilleen niin tää neiti näkee kaiken tolleen tärisevänä) ja ahdistavat ja kun luin noi vikat vuorosanat niin räjähdin tässä paikallani, koska sain niin suuret alemmuuskompleksit. MITEN miten ihmeessä pystyt tekemään näin täydellisiä tarinoita ;___; <3<3 ?!!?!?

    Mutta yhteenpointti olisi sitten tässä kera randomien faktoje; Olet overgenius! Vaan grandiloquentit overgeniukset keksii tällaisia tarinoita ja kuinkas sattuikaan hohohohohohooo sinä olet mahtipontinen ja nyt voin ylpeänä ylpeillä muille miten upeita tarinoita miun veljeni tekee B----33
    Lilille muuten sopii tollanen ponnari kaumpaus ♥ Saa tän neidin näyttämään jotenkin hm hotimmalta, en tiedä, mutta siis on pakko sanoa että noi neljä tossa alussa kaikki näytti mustien asujensa perusteella ihan joltain pikku mafiaryhmältä ⊙ ◡ ⊙ aika suloista ja ah rakastan tota Lilin päällä olevaa neuletta *___* ja totta kai, eihän mafiaryhmä olisi mitään ilman aseita ja tota tasoa, mille saitkin jo heti käyttöä ;3

    jatka tätä tarinaa piaaan kilttiii ლ(╹◡╹ლ) <3 ? tää oli mindblowinia, kiitos että teet näitä tarinoita! ♥

    VastaaPoista
  44. En tiiä mitä sanoa. Kelvin tosissaan pitää Julietista, vaikkei sano mitään vaan esittää tunteetonta hölmöä ;__; Juliet ei saa tappaa itseään! Ei saa! Kuulitko? Kelvin, katso mahtavilla silmilläsi häntä ja pelasta Juliet1 ;____________; Haluisin että Juliet selviytyisi ja Kelvin selviytyisi ja ne vaikka veis Kellulta (eiksoohienolempinimihehheh) silmät? Eiksje? Hyvä tarina, jatka pian c:

    VastaaPoista
  45. Aww, aivan ihana tarina!<3 Kuvien tarkennukset olivat aivan kohdillaan. :3

    Tämä oli tosiaan todella suloinen, mitäköhän Kelvin joutuu vielä Julietin vuoksi tekemään... Eihän Julle voi kuolla nyt!

    VastaaPoista
  46. Voi hitsinpimpulat, saanko kuolla?
    Ihan ensimmäiseks mun on sanottava, että multa tipahti oikeesti kyyneleitä ton musiikin ja tarinan yhdistelmästä <3 Se oli jotain niin täydellistä, niin surullista ja ööhöhöhähähähähääää <3
    Miksei kaikki voi olla hyviksiä ja leikkiä yhdessä tiputanssia ;___; (okei sillon katois kaikki jännitys, muttaa..... ;_;)

    Juliet on niin täydellisen näkönen, ja noi vihjaukset sen puheessa ja ääääääh! Juliet ei saa tappaa itteään!!
    Miten saatkin kuvista noin hyvin aseteltuja ja tarkkoja, laatu on mahtavaa!
    Kelvin on niin söpö, miks se leikkii noin kovaa nyyh ;__;

    Sun tarinat on oikeesti jotain niin mahtavaa, että sun täytyy ryhtyy jokski kirjailijaks tai jotain kun nää on niin mahtavia ja upeita ja parhaita!
    Näissä tulee tunne niin hienosti esille ja replat on niin täydellisesti suunniteltuja ja <3

    Ihanaaaaa! Jatka pian <3.<3

    VastaaPoista
  47. Ensinnäkin, tuo kuva Sofiesta. Tossa on tosi maaginen tunnelma ja rakastan noita värejä, Sofien ihananvärinen sininen peruukki sopii loistavasti tohon liilansävyiseen asuun, ja rakastan kuvia, joissa nukke on ilmassa. Kaikenkaikkiaan järjettömän hyvin onnistunu kuva ! ♥

    Sitten kuvatarina. Tää alko tosi mielenkiintosesti, huomasin kiinnittäväni erityisen paljon huomiota tohon ihanaan pöytään, jonka ympärillä nelikko istuu. Se on aivan ihana, en edelleenkään kykene ymmärtämään, mistä löydät kaikkia ihania nukkekalusteita ja -proppeja! Ja kun tavaroista puhutaan niin nuo aseet. Voisin hehkuttaa sun nukkeaseita maailman loppuun asti, mutta se ei ehkä olisi mukavaa ja veisi hieman liikaa tilaa kommenttiboksissa, joten tyydyn ihmettelemään sitä, mistä ihmeestä löydät aina noita. Tai siis, kirppareilta voi toki löytyä jotakin, mutta tässä kuvatarinassa näkyi 5 asetta. Ja sen lisäksi omistat sen upeen giljotiininkin, joten voisi sanoa, että nukkejesi ja kuvaus- & tarinankeksimistaitojes lisäksi oon kateellinen myös sun asevarastosta ^^'



    Pakko tässä välissä sanoa, että sun kaikki nuket on tosi omalaatusen näkösiä ja luonteisia (en tiiä oonko tästä aiheesta kommentoinu aikasemminkin, toivottavasti en XD), jokaisella on selkeesti muista erottuvat kustomit ja persoona. Tässäkin kuvatarinassa luonteet tuli ihanasti esille, ja pakko sanoa että ton ekan kohtauksen lempikohta on se, kun Lili kertoo suunnitelmastaan ja vetää sormella kaulansa edestä. Neiti vaikuttaa siinä ihanan tunteettomalta, ja jotenkin rakastan sellaista :D

    Tuon jälkeen tuli kohtaus, jota rakastin ihan järjettömästi ~ Juliet tekemässä tota rakastaa, ei rakasta- leikkiä (mikä ihme se on nimeltään), hieman erilaisilla sanoilla tosin. Juliet on myös ihana kun se sanoo ajatelleensa Kelviniä herran ilmaannuttua kuvioihin > u < Osaat tehä tämmösiä uskomattoman ihania hetkiä nukkejes välille, enkä mä voi tehä muuta kun shipata keljua. Tää kohtaus alko ihanan rauhallisesti ja söpösti, mutta asiat vähän muutti suuntaansa... Miksei Kelvin vaan voisi kertoa totuutta, nyt kaikki menee niin hankalaks D:

    EIIIII JULIET OLE NIIN KILTTI ÄLÄKÄ TAPA ITSEÄSI ;-; Kelvin välittää susta oikeesti, se vain haluaa suojella sua ;____;
    Oikeesti, tää tarina ei varmaan olis voinu saada dramaattisempaa käännettä. Ja mulla on tollanen tunne suunnilleen jokasen sun kuvatarinan jälkeen, mikä tarkottaa vain sitä että tää sun tarinas juoni on ihan älyttömän nerokas. Mulla tuli tässä mieleen, että jos Juliet tosiaan saisi tapettua itsensä (mitä en missään nimessä halua uskoa, se olisi ihan kamalaa), niin sittenhän Kelvinin idea päästä Julietista eroon suojellakseen tätä on mennyt turhaan, kun Juliet kuolee joka tapauksessa. En silti usko että Juliet voisi menettää henkeään noin vaan, toivon että Kelvin saa neidin pelastettua ajoissa ja sitten saamme jälleen nähdä ihania Kelvin-hetkiä ♥

    Mutta tosiaan, jälleen sait mut yllätettyä ihan totaalisesti tällä tarinalla. Toivottavasti seuraava postaus tulee pian (mun tuurilla sillä aikaa kun oon kirjottamassa tätä kommenttia XD tosin mitä nopeammin, sen parempi hehheh).

    VastaaPoista
  48. Joo pakko kommentoida nyt tähän (Luen tääl läpi koko tätä sun kuvatarinaa >:D) Nää sun kuvatarinat on ihan sairaan hyviääää <3<3<3 Meinasin ruveta itkee tos kohas kun Kelvin käskee Julietin häipyy :'( Oot oikeesti paras nukkebloggaajatyyppi (:D) Sun kuvat on aivan ihania, sun kuvatarinat on aivan ihania, sun nuket on aivan ihania ja kaikki nukkeihin liittyvä mitä teet on aivan ihanaaa <3<3<3<3<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti