maanantai 31. elokuuta 2015

Jännittää


Pieni Tracon-aiheinen info! 
Mä olen siis menossa Traconiin lauantaiksi, ja oon enemmän kuin innokas tapaamaan siellä teitä! Jos siis tuut Traconiin ja satut huomaamaan pandareppuisen tytön (köh saatan instassa antaa vähän enemmän tuntomerkkejä lähempänä conia), niin tulkaahan ihmeessä juttusille! <3


Hellouu! 

Ensimmäinen osa, uusi tarina, uusi tyyli. 
Sitä kaikkea on siis tänään luvassa!
Whoaah mua jännittää jo nyt, mitä te ootte tästä uudesta tarinantekotyylistä mieltä. ;w; 
Muistakaahan siis tarinan luettuanne kertoa mielipiteenne, se merkkaisi mulle mielettömän paljon! Haluan kehittää semmosen tarinankerrontatavan, joka olis mulle mukavaa tehtävää ja teille mukavaa luettavaa. :3

Sanonpahan vielä, että yritin kirjoittaa juonta mahdollisimman minimaalisissa mitoissaan, jotta tästä ei tulisi uuvuttavaa luettavaa niillekään, jotka eivät jaksa pitkiä tekstejä lukea (minut mukaan lukien öhöm köh hups mikä paljastus). Samalla koetin myös löytää sellaisen suhteellisen rennon kirjoitustyylin, koska haluan pitää tän itsellenikin helppona ja kevyenä kirjoittaa. 

Toivottavasti tää uusi tyyli on siis teille mieluisaa luettavaa! Kertokaa ihmeessä kommenteissa, onko tämmönen pätkä sopivan mittainen ja mitä mieltä muutenkin ootte tästä. ^^'


Tulta ja jäätä

Dexterin pitäisi lakata juottamasta minulle viiniä niin paljon, ajatteli Sofie närkästyneenä, vaikka hän hyvin tiesi vian olevan hänessä itsessään eikä oikukkaassa poikaystävässään. Toisin kuin yleensä, tänään Dexter oli ollut töistä tultuaan niin väsynyt, että hän oli tehnyt itselleen vain yhden tonnikalaleivän ja rojahtanut sitten suoraan sänkyyn. Sofie ei siis voinut syyttää ketään muuta kuin itseään illan aikana kuluneista viinilasillisista.



Nyt tyttö makasi keskellä tuntematonta huonetta, eikä hänellä ollut mitään muistikuvaa sinne päätymisestä. Ensin hän oli luullut hoiperrelleensa erehdyksissään Travonin huoneeseen, sillä huoneen synkät värit ja siivottomat nurkat muistuttivat Travonin ruumisarkkuakin karumpaa kamaria. Pian hän kuitenkin huomasi valtavan uunin huoneen oikeassa nurkassa. Travonin huoneessa ei ollut uunia, ei ainakaan silloin kun tyttö sinne oli viimeksi uskaltautunut vilkaisemaan. 







”Haloo?” hän huhuili ja vilkuili vainoharhaisesti olkansa yli. Huone totta totisesti oli täysin vieras. Uunin viereen oli raahattu pitkä työpöytä ja huteran näköinen jakkara, jonka rotat olivat nakertaneet muodottomaksi lautakasaksi. Lahonneen pehmeä puulattia täyttyi pienistä muttereista ja ruuveista, ja seinien tummat tapetit peittyivät erilaisista työkaluista. Ei, tämä ei ollut Travonin huone – ei, mikäli hän ei ollut muuttanut huonettaan nikkarointipajaksi.








Sofie hiipi lähemmäs uunia. Hänen päätään vihloi kuin sitä olisi käytetty veitsenteroittajana, ja jokaisen askelman jälkeen lautalattian narina sai hänet vavahtamaan.
”Onko täällä ketään? Dexter? Travon, Lili? Haloo, missä minä olen?”

Vastaukseksi tyttö sai vain rottien rapistelua seinien takaa. Jossain taisi tikittää sekunneissaan hidastunut seinäkellokin.




”Mitähän niiden viinilasillisten jälkeen tapahtui?” Sofie mutisi, yski tunkkaista ilmaa keuhkoistaan ja lähestyi varoen harmaata avotakan mallista uunia. 
Uunista hohkava lämpö oli pistelevän polttelevaa, liekit sen sisällä näyttivät levottomilta. 







Samassa Sofie tunsi tuskallisen poltteen lävistävän jalkansa. Jokin oli tarttunut häntä säärestä kiinni, ja se jokin tuntui kuumemmalta kuin tulessa taottu rautakanki.
”P-päästä irti! Päästä!!” hän karjaisi, otti lähimmästä hyllystä tukea ja riuhtaisi hätääntyneesti jalkansa irti otteesta. Kun hän lopulta sai itsensä irti ja lojui maassa kylkensä varassa, hän huomasi sivusilmällään kaksi liikkuvaa hahmoa uunin edessä. 

Eivät ne olleet hahmoja, ne olivat käsiä. 

Sofie tuijotti lasittuneena kahta kättä, jotka kurottuivat uunin lieskoista tummanhohtoisina ja palovammojen peittäminä häntä kohti. Ja sitten hän kuuli sen: Korvia särkevä kiljaisu rikkoi huoneen hiljaisuuden. Jokin oli paiskannut kurottuneet kädet takaisin uuniin, ja se jokin tuijotti Sofieta suoraan silmiin. 






Hetken hän luuli ajan pysähtyneen, hapen loppuneen ja tunnon kadonneen sormenpäistä, sillä häntä tuijottavan olennon katse oli huurretta ja tulta sekaisin; sulamatonta jäätä uunin polttelevia lieskoja vasten. 

Hän ei tuntenut kasvoja entuudestaan, mutta tästä lähtien hän ei koskaan voisi unohtaa niitä.
"Kuka...kuka sinä olet? M-mikä tämä paikka on, mitä minä..?"
Lopulta Sofieta tajusi, ettei hänen suustaan päässyt enää sanoja. Puhe oli muuttunut pelkäksi mielivaltaiseksi huudoksi; huudoksi, joka merkitsi painajaisen olevan lopuillaan.







”Jestas Sofie, mitä sinä oikein huudat tähän aikaan aamusta?” Dexter parahti ja ravisti Sofien kylkeä väsyneesti. ”Mitä jos säästäisit oopperasoolosi vaikka suihkuun? Voin vannoa, että kylpyhuoneessa kaikki kuulostaa aina kymmenen kertaa paremmalta.”

Sofien silmät revähtivät auki. Hän haukkasi aimoannoksen makuuhuoneen aamunraikasta ilmaa ja katsahti pelästyneenä Dexteriin.






”Hei, onko kaikki kunnossa?” Dexter hämmästeli. ”Näitkö pahaa unta?”
”N-näin..”, Sofie sopersi kietoen kätensä Dexterin kämmenen ympärille, ikään kuin hakeakseen siitä turvaa ja lämpöä. 
”Haluatko puhua siitä?”
”En”, Sofie mumisi, ”en ainakaan vielä.”




Samassa Dexter kaappasi tytön kainaloonsa niin, että Sofie lipui patjaa pitkin pojan kylkeen kiinni. Dexter tunsi silmämestarityttönsä tarpeeksi hyvin tietääkseen, mitkä asiat saisivat hänet rauhoittumaan huonoilla hetkillä. 

"Aamiaispöydässä kalastan sinulta sitten kaikki tiedot siitä mokomasta unesta, joka sinua kehtasi kiusata. Varaudu siihen", Dexter sanoi hymyillen. "Torkutaan vielä hetki ennen sitä." 




Travon tuijotti Sofieta kummastuneena, suupielet vääntyneenä hienoiseen hymyyn.

"Minkä sinä sanoitkaan ilmestyneen sieltä uunista?" hän uteli jo kolmannen kerran aamiaisen aikana. 
Vaikka Travon oli tehnyt kaikin elein selväksi, että hän oli kiinnostunut Sofien unesta vain humoristisella tavalla, jokin tytön painajaisessa herätteli hänessä myös epäluuloja. Poika oli nykyään vainoharhaisempi kuin koskaan, eikä sille löytynyt edes järkevää syytä. Kaiken kuuluisi olla täysin kunnossa, paremmin kuin aikoihin: Hän oli saanut Amandalta heinäkuussa myöntävän vastauksen, kiero noitaolento makasi vihdoin haudassaan, ja Kelvinin kanssa käyty sota oli saatu päätökseen.




"Johan minä sanoin. Sieltä kurottui kaksi puolikäristynyttä kättä, jotka ottivat minua jalasta kiinni", Sofie selitti melkein häpeissään huomiosta, jota hänen unensa oli ansainnut. Hän ei tiennyt, kuuluisiko poikien kiinnostuneista kysymyksistä olla enemmän vihainen kuin otettu. 


"Miksi ihmeessä kukaan päätyisi uuniin, ja vielä sytytettyyn sellaiseen?"

"En tiedä. Ehkä siksi että se oli uni, pelkkää kuvitelmaa", Sofie tiuskaisi Travonille ja nyppi leivästään sirosti palasia suuhunsa.
"Ehkä se oli enneuni. Pian Sofie huomaa ihmislihan maistuvan maukkaammalta kuin Travonin tekemät lihapullat, joten yks kaks hän alkaa grillata omia kavereitaan", Dexter ehdotti naureskellen. 
"Toivottavasti sinä olisit ensimmäisenä ruokalistalla", Travon sanoi kylmästi pöydän vastapäässä keikkuvalle Dexterille.
"Hyi, älkää viitsikö. Minä yritän tässä syödä, näettekö?" Sofie kivahti mulkaisten poikia. Hän jaksoi edelleen sitkeästi yrittää opettaa huonetovereilleen soveliaita käytöstapoja ruokapöydässä, vaikka se oli osoittautunut melko epätoivoiseksi.
Ruokailuhetket päätyivät aina lopulta Travonin ja Dexterin sanasotaan, olipa puheenaihe mikä hyvänsä.





"No, jos päädyt syömään minut, niin lupaathan tehdä minusta hampurilaisen - semmoisen kunnon herkkuburgerin, jooko?" Dexter pyysi ilkikurisesti virnuillen.

"Minä teen sinusta maksamuhennosta jos et ole jo hiljaa", Sofie äyskäisi, vastasi Dexterin virneeseen kiukkuisella mulkaisulla ja jatkoi sitten syömistään.





Yhtäkkiä aamiaispöydän kivakan juttutuokion keskeytti Sofien puhelin, joka ilmoitti saapuvasta puhelusta. Kun Sofie nosti luurin korvalleen, hän viittoi terävällä käsiliikkeellä poikia vaikenemaan. 

"Haloo  Lili, mikä hätänä?"
Pojat valpastuivat huomatessaan, miten Sofien kasvot kalpenivat. 
"Kelvinkö? Mitä  okei, okei, käske Julietia rauhoittumaan  en kuule kunnolla. Mitä – ? Joo, me tulemme heti."

Sofie laski puhelimen, nousi tuolistaan ja halkaisi huoneeseen langenneen hiljaisuuden ilmoittamalla puhelun lannistamalla äänellä:
"Jotain...jotain on nyt pahasti vialla."
"Mitä tarkoitat?" Dexter ihmetteli kulmiaan kurtistaen ja nousi itsekin jo valmiiksi tuolistaan.
"E-en tiedä, en saanut Julietin huudon takia kunnolla selvää Lilin sanoista. Jotain on vain pahasti vialla, niin Lili hoki. Jotain on todella pahasti vialla Kelvinissä."




~      ~      ~ 


Tälleen kevyesti päästiin siis uuden tarinan makuun. x) 
Ja jos joku ei instagramiani seuraa, niin ilmoittelenpa vielä täällä bloginkin puolella, että tuolla yhdessä tarinan kuvassa vilahtanut nukke on uusi nukkeni, jonka voitin Plasticpopin kuvakisasta! Malliltaan neiti on Pullip Mad Hatter in Steampunk World, ja nimi on Xena. Tämä kalpeakasvoinen neiti siis pääsee siis tarinaan mukaan vähän isommassa roolissa!






Ja nyt on teidän vuoro päästä ääneen:
Mitä tykkäsitte? 
Haluatteko, että jatkan tarinaa tällä tyylillä?
Olisiko siis tarinalle lukijoita? ^^

lauantai 15. elokuuta 2015

Tuhat ♥





Heipsun pupuset ja muut otukset! :3 ♥

Kuten lupasin, tämänkertaisen postauksen olisi tarkoitus olla tuhannen lukijan juhlapostaus. Tää tulee kyllä hitusen (köh muutaman kuukauden) myöhässä, mutta ei kai sillä niin väliä ole kun ette te sieltä lukijapalkista ole mihinkään karanneetkaan. x) Eiköhän siis mennä asiaan!


Juhlapostauksen menu:

- "Takapihan lapsoset" -shootti

- erittäin virallinen juhlapuhe

- Annikan alkukantaisten kuvien kauhistelua

- pläjäys julkaisemattomia kuvia kuluneelta vuodelta

- pieni kivaisa juttu lukijoille


   ~    ♥    ~    ♥    ~    




shoot: Takapihan lapsoset












































(^ kaunis ikkunaselfie)




~    ♥    ~    ♥    ~


Eilen kuvasin siis shootin, joka sisälsi kaikki nukkeperheeni asukit. Oli kyllä melkoinen urakka, eikä ihme - onhan niitä tässä vuosien aikana kerääntynyt melkoinen nippu! :D

Vaikka noihin mun pallopäihin on tullut tuhlattua tässä kolmen ja puolen vuoden sisällä ihan hillittömästi rahaa, on niiden hankkimiseen tarvittu aika paljon muutakin kuin pelkkä pullea lompakko. Välillä mä jään oikeesti miettimään tosi pitkäksi aikaa, montahan nukkea mulla mahtaisi tällä hetkellä olla, jos innostus olis lopahtanut jo ensimmäisen vuoden aikana. Oliskohan mulla pelkkä Amanda, vai olisinkohan mä senkin jo ehtinyt myydä tässä vuosien mittaan?

Innostus ei kuitenkaan lopahtanut ensimmäisen vuoden aikana, mikä on ihan JÄRJETÖN yllätys mulle itselleni. En ikimaailmassa olisi kuvitellut, että jostain harrastuksesta voisi tulla mulle niin rakas, että jatkaisin sitä vapaaehtoisesti vielä lukion ohellakin. Mutta tässä sitä ollaan - kymmenen nukkea kainalossa - enkä voisi olla yhtään onnellisempi! ♥

Mikähän sen innostuksen on sitten pitänyt niin korkealla?
Tietenkin siihen on vaikuttanut nuo nuket itsessään sekä kaikki niiden mukanaan tuomat edut. Mä oon saanut ihania ystäviä, mä oon oppinut valokuvaamaan ja lakannut jopa vihaamasta ompelukonetta. Musta on tullut kuvaamisen myötä myös vähän kärsivällisempi, ja tää nukkeyhteisö on tehnyt musta paljon sosiaalisemman muun muassa conien ja miittien avulla.
Kaiken lisäksi oon varmaan jo ihan mestari kalastamisessa koska käytän niin hemmetisti siimaa koko ajan. :-D hehheh

Mutta kaikista noista syistä huolimatta mun innostusta ylläpidätte eniten te.
En ymmärrä, miksi tätä blogia jaksaa niin moni lukea, mutta se oikeesti piristää mua enemmän kuin mikään muu tässä harrastuksessa. <3 Teidän kommentteja lukiessa tulee väkisinkin aina semmoinen tunne, että hitto, nyt meen kyllä kuvaamaan lisää! Yksikin pieni kehu tai pelkkä se, että huomaan uuden lukijan tuolla lukijapalkissa, riittää saamaan semmoisen hölmön virneen mun naamalle. ♥

Eli siis TUHANNET KIITOKSET teille yli TUHANNELLE lukijalle, jotka olette mun blogia seuranneet tähän asti! ♥ Ootte tosi tärkeitä mulle ja mun nukeille. Kiitos! ♥



~    ♥    ~    ♥    ~


Seuraavaksi hypätään kolme ja puoli vuotta ajassa taaksepäin ~ 


Tästä kaikki nimittäin alkoi vuonna 2012:



Muistan vieläkin sen tuskallisen iltapäivän, kun olin pianotunnilla ja ajattelin koko ajan, että sieltä tunnilta päästyäni mentäisiin isän kanssa hakemaan Amsku postista. :-D Se oli piinaa isolla P:llä, huhhui.




... ja tässä onkin sitten mun the ensimmäiset nukkekuvat. x) Kaunista, hyvin kaunista.




Nää kuvat taisi olla mun ensimmäisestä kuvatarinasta. :D En kyllä muista miten toi limupullo liittyi siihen, mutta sillä oli varmaan tosi tärkeä rooli.




Nämäkin jostain alkukantaisesta kuvatarinasta. :D Amsku selvitteli jotain arvoitusta huoneessaan.




Amsku uudella peruukilla! Olin niin onnellinen, etten telonut sen päätä peruukinvaihdossa.




Sitten taas mysteeri-KT jatkuu.. :DD




Nää kuvat oli mun ja Amskun ensimmäisestä miitistä! Se oli tosi pikkunen miitti, mutta muistan että meno oli aika vilkasta. :'D



Nukkeja ei tosiaan ollut paljoa.
(Otin nää miittikuvat mun kaverin blogista luvan kanssa, koska mulla ei ollut enää näitä miittikuvia tallella. Älkää siis ihmetelkö osoitetta alareunassa x))




Travonin saapuminen, aaa. D: ♥ Olin niin onnellinen




Nää on taas jostain kuvatarinasta, jonka oon jo poistanut. :D








Herra Dixon saapuikin sitten keskuuteemme kesän alussa. Yks mun parhaista muistoista tästä harrastuksesta onkin just se päivä kun sain Dexterin. :D (kauhea paljastus)




Heinäkuussa käytiin matkalla Ranskassa, ja käväisin sitten tuhlaamassa rahoja Pariisin Jolie Doll -kaupassa ^^' En koskaan pistänyt sieltä kuvia blogiin, mutta tuollaiselta se silloin siis näytti!




Marssin kaupasta ulos melkoisen tavarasäkillisen kanssa. :D Sofie oli tietysti se pääostos.




Tuolta mun nukkejen koti näytti tosi pitkään Sofien saapumisen jälkeen~ n.n



Jokainen nukkevuosi tiivistettynä kollaasiin:

















~    ♥    ~    ♥    ~


Seuraavaksi vuorossa on osio, joka sisältää julkaisemattomia kuvia tältä vuodelta! ^^

Lähdetään liikkeelle vähän talvisemmista tunnelmista..

















































~    ♥    ~    ♥    ~


Vielä loppuun pienimuotoinen hyvitys teille lukijoille piristyksestänne





Haluatko, että mainostan blogiasi?

Ajattelin siis ruveta käyttämään tän blogin sivupalkkia tästä lähtien teidän blogienne mainostamiseen!
En keksi mitään muuta tapaa kiittää jollain konkreettisella teolla teitä kaikkia, koska give awayssakin vain yksi voi voittaa.

Jos siis haluat, että blogisi mainos on viikon sivupalkissani, pistä vain blogisi osoite kommenttiisi! ^^ Kerro myös samalla, annatko mulle luvan käyttää jotain ottamaasi kuvaa mainoksessa. Muuta ei siis tarvitse tehdä! Blogin osoite + tieto siitä, saanko käyttää blogistasi kuvaa mainoksessa.

Ja blogisi voi siis olla ihan minkälainen tahansa; ei tarvitse olla nukkeblogi, jos sinulla ei sellaista ole.

Teen niin, että pistän ensi viikosta lähtien joka viikko neljän/viiden blogin mainoksen tuonne sivupalkkiin, ja vaihdan ne sitten viikottain seuraaviin. :3

Toivottavasti tämmöinen pieni tempaus ilahduttaa teitä! ♥ Yritin kuumeisesti miettiä keinoa piristää teitä jokaista, joka on jaksanut seurailla tätä blogia. >w<





Mulla ei oikeastaan muuta ollutkaan sanottavana/näytettävänä.
Kiitos jos jaksoit lukea juhlapostauksen, ja vielä suurempi kiitos jos jätät kommentin! ^^

Hyvää alkusyksyä kaikille! ♥