torstai 23. lokakuuta 2014

Are the dead as lonesome as the living?





Heipsun! :--3 ♥

(Yhtäkkiä muistui mieleen, että eilenhän oli Lilin synttärit! Paaaljon onnea Lilleroiselle, hassua että sekin neiti on majaillut täällä jo vuoden.)

Sitten vähän ikävempiin uutisiin..
Mun kamera on nimittäin hajonnut. ;__; Ghhh mun rakas pikku Nikon meni viime viikolla erroriin eikä suostunut enää toimimaan, ja nyt se on lähetetty korjattavaksi.
Onneksi mulla on vielä tallella mun vanha järkkäri, jolla tänkin postauksen oon kokonaan kuvannu. ^^' Laatu ei todellakaan ole parhaimmasta päästä, sillä se kivikautinen möhkäle ei ole enää kovin hyvässä kunnossa. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte tästä musashootista, yritin parhaani!
Ensi kerralla tulee sitten kuvatarinaa, jos vain tuo vanha möhkäle kestää kuvata sitä.. x)

Mutta nyt shoottiin! :3 (Muistakaahan pistää musa päälle)




shoot: The Lonely











2 a.m., where do I begin?
Crying off my face again.




The silent sound of loneliness
wants to follow me to bed.




I'm a ghost of a girl that I want to be most.





I'm the shell of a girl that I used to know well.





Dancing slowly in an empty room.
Can the lonely take the place of you?




I sing myself a quiet lullaby.
Let you go and let the lonely in




To take my heart again..








Too afraid to go inside,
for the pain of one more loveless night.




But the loneliness will stay with me,
and hold me till I fall asleep.




I'm a ghost of a girl that I want to be most.





I'm the shell of a girl that I used to know well.





Dancing slowly in an empty room.
Can the lonely take the place of you?




I sing myself a quiet lullaby.
Let you go and let the lonely in




To take my heart again..




Broken pieces of a barely breathing story.




Where there once was love.
Now there's only me..




.. and the lonely.




Dancing slowly in an empty room.
Can the lonely take the place of you?




I sing myself a quiet lullaby,
let you go and let the lonely in.




To take my heart again..







keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ostakaa nenäliinoja


Huom! Vastaukset osa 2 on nyt ilmestynyt erilliselle sivulle :)

kiitos saralle hienosta otsikosta :D







Terve! > w < ♥

Teidän kommentit viime postaukseen oli taas niin piristävää luettavaa (apua kiitoskiitoskiitos niistä <3), että halusin väsätä teille jo nyt uuden kuvatarinan. ;u; Toivottasti se on mieluista luettavaa!

Edellisen osaan linkki tässä


picfic: Uskotko haamuihin?











Kelvin: Hm, muistankin jo tämän sillan. 




Kelvin: Tätä siltaa pitkin minut pienenä raahattiin teloitettavaksi. Ihme, että tämä on pysynyt vielä ehjänä.




Kelvin: *huomaa kyltin* Taidankin olla jo lähellä. 




Kelvin: *naurahtaa* Mitähän teloittajat mahtavat tuumata nähdessään minut..




Sofie: Tuskin mitään, sillä ikävä kyllä en anna sinun paljastaa olemassaoloasi heille.




Kelvin: *hätkähtää nähdessään Sofien* .. Sinä. 
Mitä sinä teet täällä?




Sofie: *katselee kynsiään hymyillen* Tulin vain varmistamaan, ettet kulje tästä eteenpäin. En anna sinun saattaa Liliä vaaraan suunnitelmallasi.




Kelvin: *nojaa kylttiin puuskahtaen epäuskoisena* Ai niinkö? Mikäs sinut on yhtäkkiä saanut esittämään noin itsevarmaa? Yleensä kun olemme tavanneet, olet käyttäytynyt kuin alistuva koiranpentu~




Sofie: Hmh. Ehkä en olekaan..




Sofie: *kohottaa yhtäkkiä sormensa* .. niin heikko kuin luulet.




Sofie: *nostaa kaksi teräväkärkistä risua ilmaan*




Sofie: *tekee pienen liikkeen sormillaan ja saa risut syöksymään Kelviniä kohti*




Kelvin: Hghh. *jää liivistään kiinni kylttiin*




Kelvin: En tiennytkään, että osaat ohjailla esineitä. Olet sinä siis jotain silmämestaritemppuja oppinut, hm?




Sofie: Niin olen. Katsos Kelvin, sinä annoit minulle syyn ruveta harjoittelemaan ahkerasti.




Sofie: Siitä lähtien, kun sinä ja minä kohtasimme ensi kertaa ja melkein tapoit minut, minä tajusin, etten voi jäädä ikuisesti tuleen makaamaan. Minun on voitettava sinut.




Sofie: Niinpä olen palauttanut koko vuoden ajan mieleeni isäni opettamia silmämestaritemppuja, jotka olivat ennen olleet minulle liian haastavia. Minun oli pakko oppia ne, sillä muuten olisin joutunut olemaan koko loppuelämäni pelkojeni vanki ja juoksemaan sinua karkuun.




Sofie: Olen harjoitellut ahkerasti päivittäin. Edes Dexter ei tiedä tästä mitään. Kenelläkään ei ole aavistustakaan, kuinka paljon olen vahvistunut.




Sofie: Olen.. olen vihdoinkin sinun tasoisesi silmämestari, Kelvin. 
Jos siis tahdot mennä teloitusalueelle, sinun on ensin voitettava minut.




Kelvin: *katsoo tyttöä hämmentyneenä* Hetkinen.. Et siis pelastanut minua ja Julietiakaan vain ollaksesi hyväsydäminen? Teit sen, jotta saisit tappaa minut itse.

Sofie: Aivan.



Sofie: Olin odottanut sinun kanssasi taistelemista koko vuoden. Kun vihdoinkin tunsin olevani tarpeeksi vahva, Dexter ja Travon olivat napanneet sinut ja aikoivat tappaa sinut myrkyllä. En halunnut menettää tilaisuuttani taistella sinun kanssasi kahdestaan, joten päästin sinut vapaaksi.




Sofie: Ja kun tapasin eilen Julietin metsässä, käskin häntä kertomaan, missä sinä olit. Hän myöntyi selittämään minulle kaiken suunnitelmastasi, ja tässä minä siis olen.




Sofie: *astuu lähemmäs Kelviniä* Mutta kysymys kuuuluu..




Sofie: .. oletko sinä valmis taistelemaan kanssani tässä ja nyt?




Kelvin: *vetäisee oksan ärtyneenä irti liivistään*  




Kelvin: Tietysti. Odotan jo mielenkiinnolla..




Kelvin: .. kumpi meistä selviää hengissä.


~       ~       ~






Amanda: *juoksee levottomasti metsän halki*




Melody: Amanda, odota! Et voi mennä Travonin luokse!

Amanda: Kylläpäs voin, Travon on ollut varmasti huolissaan minusta! ;_;




Melody: Hän ei ole huolissaan sinusta, koska hän tietää sinun olevan kuollut. Hän ei kykene näkemään tai kuulemaan sinua enää.




Amanda: *juoksee epävarmasti eteenpäin* En usko sinua! Minä menen halaamaan Travonia kuten aina ennen, ja sitten voimme mennä yhdessä pyöräretkelle. ;__;




Melody: Amanda.. Sinun täytyy uskoa minua. Hän ei tiedä sinun olevan haamu.




Amanda: *ohittaa Melodyn sanat* Oh, minä näen hänet jo! Travon on tuolla! ♥




Amanda: *tarpoo ruohikon läpi* Travon!! Minä olen täällä!




Amanda: *juoksee lähemmäs*




Travon: Mitä leffaa sinä ehdottaisit? Minun puolestani voisimme katsoa jonkin James Bondin, en ole katsonut niitä aikoihin.

Lili: Kuulostaa hyvältä. Tuo sinä popcornit niin minä tuon jotain juotavaa. 




Amanda: *hämillään* Travon..?




Amanda: *tuijottaa hiljaisena Travonia ja Liliä, jotka istuvat käsi kädessä*




Amanda: *lysähtää maahan polvilleen* Ei.. 




Melody: *ilmestyy Amandan taakse myötätuntoisena* Olen niin pahoillani, Amanda. Yritin selittää tätä sinulle. He eivät tiedä läsnäolostamme mitään.

Amanda: *pidättelee kyyneleitä* Tämä ei voi olla totta.. 



Amanda: Miksi meistä on tullut tällaisia, Melody?




Amanda: *kuiskaa* Ja mikseivät he voi enää edes nähdä meitä?

Melody: *huokaisee*



Melody: Tervetuloa haamujen maailmaan, Amanda.