Tausta

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kellosepän tarina, osa 14




picfic: Noidan salaisuus [2/2]


Travon: Mitä helvettiä?



Travon: Milloin ajattelit kertoa minulle tästä pienestä paljastuksesta? 



Travon: Jos Celeste on kerran elossa, sehän selittää, miksi peililoitsu on piinannut ryhmäämme. Hän, jos joku, haluaa saada kostonsa sekä Kelvinille ja Julietille että sinulle ja Sofielle työnsä hankaloittamisesta.

Dexter: *katsoo lasisin silmin kaukaisuuteen* Niin minäkin luulin, mutta asia ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi.



Travon: Kuinka niin?

Dexter: Celeste oli kuin olikin tehnyt ikäviä asioita "kuolemansa" suojissa, mutta ei aivan sellaisia asioita kuin olin odottanut.



Dexter: *muistelee kahden päivän takaisia tapahtumia*
Asia valkeni minulle vasta sen jälkeen, kun Bruno oli kiristänyt Celesteä..



Bruno: Joko olet tehnyt päätöksesi, noita?

Celeste: *tuhahtaa* Kuinka vain.



Celeste: *vetää hiuksensa pois Dexterin ympäriltä* Ehkä saan tunkea sinut tuohon arkkuun joku toinen päivä.



Dexter: *vetää syvään henkeä polviinsa nojaillen*

Bruno: Vieläkö henki kulkee, serkkuseni?



Dexter: *ohittaa Brunon kysymyksen ja katsahtaa raivostuneena noitaan*
Miksi hitossa et voi jättää minua ja ystäviäni rauhaan? Oliko sen peililoitsun langettaminenkin vain jokin pakkomielteinen noidan kosto siitä, että yritimme pysäyttää sinut?



Celeste: *naurahtaa* Ja mistähän ihmeen peililoitsusta mahdat puhua?

Dexter: *astuu vihoissaan lähemmäs* Älä jaksa! Tiedän jo, että sinä lumosit Kelvinin ja Julietin tappamaan itsensä. Mistä vetoa, että sama peililoitsu pätee myös minuun ja Sofieen, jos kohtaamme omat peilikuvamme?



Celeste: Peililoitsu?*puuskahtaa* Kai tuo oli vitsi? En minä niin moderneihin loitsuihin suostuisi sotkeutumaan, vaikka aseella uhattaisiin. 2000-luvun magia on naurettavaa.



Dexter: *takeltaa hämillään* M-mitä? Oletko tosissasi?

Celeste: Usko tai älä, mutta olen. On suorastaan loukkaus noitayhteisöä kohtaan olettaa, että käyttäisimme niin nuoria loitsuja.



Celeste: Kun minä haluan kostaa jollekulle, käytän ainoastaan keskiaikaisia kirouksia. Niissä vasta onkin potkua. *hymähtää mielissään* Se haamuystävänne ei tosin ollut samaa mieltä.

Dexter: Haamuystävämme..?



Dexter: *voihkaisee* Ei hitto, Celeste. Et kai sinä puhu Amandasta?  




Celeste: Herttinen, oletpa sinä taas yllättyneen näköinen. *kikattaa* Kenestä muustakaan minä puhuisin?



Dexter: Sinun takiasi Travon ei siis ole saanut Amandaan yhteyttä aikoihin. *ärähtää turhautuneena* Mitä olet tehnyt hänelle?



Celeste: Hm, annoin hänelle vain opetuksen siitä, miten noitia uhmaaville pikku otuksille käy  etenkin kummituksille, joiden ei kuuluisi enää sotkeutua elävien asioihin.



Celeste: Tuskinpa hän minut ammuttuaan sentään oletti, että pääsisi pälkähästä kuin koira veräjästä.



Dexter: *järkyttyneenä, silmät laajenneina* Celeste, mitä sinä teit hänelle?

Celeste: Voi kultaseni...



Celeste: *virnistää* ...siitä teidän on otettava selvää ihan itse.



Dexter: Sen sanottuaan hän katosi näkyvistä, haihtui ilmaan kuin sumupilvi. *huokaisee* Olen tosi pahoillani, Travon.



Travon: *kuiskaa jääkylmästi* Et siis tiedä, mitä hän on tehnyt Amandalle?

Dexter: En.


Dexter: Mutta koska Amanda on haamu ja teoriassa siis kuollut, vaihtoehdoiksi ei jää muuta kuin



Travon: ...kiduttaminen? 

Dexter: N-niin, se voi olla.



Dexter: Joka tapauksessa, oli kyse mistä tahansa...



Dexter: ...meidän on löydettävä Amanda. Ja pian.



torstai 5. lokakuuta 2017

Kellosepän tarina, osa 13


picfic: Noidan salaisuus [1/2]


Celeste: Voi Dexter, olisinpa muistanut ottaa kamerani mukaan ikuistamaan tämän hetken! *hyppää kikattaen alas*



Celeste: *laskeutuu maahan valppaana* Ilmeesi on korvaamaton. 



Celeste: Tyttöystäväsi ei taida järjestää sinulle usein yllätyksiä, kun ottaa huomioon, miten uudelta tämä vaikuttaa sinulle.



Dexter: *mutisee hampaitaan kiristäen* Järjestää toki, mutta toisin kuin tämä yllätys, hänen järjestämänsä eivät saa minua maistamaan oksennusta suussani.

Celeste: Auts! *naurahtaa*



Dexter: *tuijottaa murhaavasti noitaa*

Celeste: On kieltämättä vallaton yhteensattuma, että saavuit tänne juuri tänään. Olen viime päivinä harkinnut luovuttavani sinun ja ystäviesi suhteen ja koputtavani suoraan teidän ovellenne luudanvarrellani. Vaikutti jo siltä, ettette koskaan hoksaa jutun todellista juonta.



Celeste: *hymyilee leveästi* Mutta sitten sinä ilmestytkin tänne tuon...metalliraajaisen piraattikomistuksen kanssa, ja sain seurata reaktiotasi ilme ilmeeltä aivan läheltä. Odotukseni palkittiin sittenkin!



Celeste: Ja nyt kun kerran salaisuuteni on paljastunut, voimme kaiketi vaihtaa pari sanaa siitä, mitä olen ehtinyt puuhailla "haudassani".



Dexter: *silmät roihuavat ärtymystä*

Celeste: Tuskin kuitenkaan odotit, että jos lavastaisin kuolemani, käyttäisin aikani pimennossa pelkkään pyykinpesuun...



Dexter: *hyppää yhtäkkiä raivoissaan arkun yli* Ole jo hiljaa, helvetin kiero paskiainen!



Dexter: *paiskaa tytön puukasaa vasten*  Kaikki nämä vuodet olet voinut piinata meitä kaikessa rauhassa, koska tiesit ruumiisi olevan lyömätön!



Dexter: Kuinka säälittävä täytyy noidan olla, että hän päätyy ostamaan itselleen kuolemattomuuden moista tarkoitusperää varten?



Celeste: *virnistää* No, ostin kun halvalla sain. Xenalla on tapana antaa noidille silloin tällöin herkullisia alennuksia. Sitä paitsi kukapa ei mieluummin viettäisi aikaansa elävien kirjoissa kuin arkun pohjalla mätänemässä?



Dexter: *murahtaa* Sinä olet jo läpimätä, oletpa sitten arkussa maan alla tai täällä elävien joukossa.



Celeste: Ollaanpa sitä kiihtyneellä tuulella tänään. *hymyilee ivallisesti* Jos tilanne olisi toinen, kävisin varmaan kuumana sinuun juuri nyt.



Celeste: *hivuttaa hiuksensa Dexteriä kohti* Valitettavasti herjauksesi kuitenkin pilasi tunnelman, joten on parempi, että otat näppisi irti minusta.



Dexter: *huomaa hiusten luikertelevan käärmeen lailla ympärilleen* Mitä sinä..?



Dexter: *tuntee hiusten puristuvan yhtäkkiä kaulansa ympärille* Hnghh, päästä irti senkin saastainen!



Celeste: Älähän nyt. Pidetään keskustelu siveellisenä, joohan?



Celeste: *lyö pojan seinää vasten ja kuristaa tämän kurkkua* Ärräpäät eivät vain sovi suuhusi.

Dexter: *kähisee yskien* Helvetin...noita...päästä...irti!!



Dexter: *huutaa äänensä rippeillä* Sinä... kuristat ... minut..!

Celeste: Noh, noh, älä ole noin dramaattinen.



Celeste: Sinun kuristamisesi ei sitä paitsi olisi julmin temppu, jonka olen viime kuukausina teidän pikku ystäväpiirillenne tehnyt

Bruno: *keskeyttää noidan puheen* Tämäpä on mielenkiintoista.



Bruno: *tutkailee uteliaana Celesten hiuksia* Liikuteltavia suortuvia, aivan kuin lonkeroita. Ja vielä näin pitkiä ja vahvoja. Tällaisia ei näe ihan jokaisella vastaantulijalla.



Celeste: *vilkaisee Brunoa yllättyneenä* Oho, piraattikomistuskin siis puhuu.



Bruno: Niin puhun, ja siksi haluankin ilmaista vilpittömimmän ihailuni näitä hiuksia kohtaan.
Niissä täytyy olla paljon, paljon hermoja.



Bruno: Mitä luulet  *vetää veitsensä takin alta*  kuinkahan paljon se mahtaisikaan tuntua näissä säkenöivissä taikakutreissa, jos niitä vähän lyhentäisi? Tuntevatko nämä hiussuortuvat lainkaan kipua?



Celeste: Jaahas, osataan sitä siis uhkaillakin. *naurahtaa happamasti* Olisihan se pitänyt arvata, että Dexter on hankkinut suloiseen ystäväkerhoonsa uuden innokkaan jäsenen.



Bruno: Oikeastaan en ole hänen ystävänsä vaan serkkunsa, joten sanottakoon tätä vaikka... suvun lojaaliudeksi.



Celeste: Vai niin. Mitä sitten tahdot, Dexterin sukulainen?



Bruno: *taputtelee veitsenkärjellä leukaansa omahyväisesti* En pyydä muuta kuin että päästät serkkupoikani vapaaksi kuristusotteestasi.




Bruno: *osoittaa Dexteriä* Olisihan se varsin ikävää, jos hän tukehtuisi. Kuinka selittäisin sen hänen isälleen?

Dexter: *mulkoilee Celesteä keuhkot rahisten*



Bruno: *hymyillen* Miten siis on? Päästätkö hänet vai leikelläänkö, arvon suloinen Tähkäpää?

Celeste: *tuijottaa Brunoa myrkyllisesti*




Kaksi päivää myöhemmin~






Naka: Tämä on niin noloa. *hieroo kiusallisena takaraivoaan* En voi edes kuvailla, kuinka kiitollinen olen sinulle. Olisin varmasti kuollut ilman apuasi.



Sofie: Tärkeintä, että olet nyt kunnossa. *karaisee varovasti kurkkuaan* Mutta nyt kun sattuneesta on kulunut jo pari päivää, olisitko valmis kertomaan, mitä oikein tapahtui..?



Sofie: Vaikutti siltä, että olit ottanut hengenvaarallisen annoksen mielialalääkkeitä. En tahdo vaikuttaa siltä, että painostaisin sinua kertomaan siihen johtaneista tapahtumista, mutta olisin toki utelias tietämään

Naka: Äh, ymmärrän hyvin. Se herätti varmasti kysymyksiä.



Naka: *huokaisee* Olen syönyt niitä lääkkeitä siitä lähtien, kun siskoni kolme vuotta sitten kuoli. 



Sofie: Kuoli? *tuijottaa tyttöä järkyttyneenä* O-olen todella pahoillani. Läheisen menettäminen on aina raskasta.

Naka: Niin on.


Naka: Ja juuri sen takia minulla on ollut vaikeuksia käsitellä tunteitani, ja  jos tarkkoja ollaan – käsitellä lääkemääriäni.




Naka: En muista juuri mitään siitä päivästä, kun löysit minut. Ainoa muistikuvani on se valtava surun tunne, joka kuokki ajatuksissani. Muistan nähneeni lääkepurkin hyllyllä ja tunteneeni pakottavan tarpeen tukahduttaa ahdistuksen kemiallisella helpotuksella, tavallista suuremmalla annoksella.





Naka: Mutta kuten huomasit, se oli typerää. Kymmenennen pillerin jälkeen pääni meni aivan sekaisin.



Sofie: *sopertaa hämillään* Oletko...oletko sinä ennenkin menettänyt kontrollin sillä tavalla?



Naka: Olen, mutta en yhtä pahasti. *laskee mukin* Tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen kerta, kun päädyin hengenvaaraan.




Sofie: Ehkä olisi parasta, että jäät tänne vielä joksikin aikaa. Tuntuisi vastuuttomalta antaa sinun mennä yksin kotiisi kaiken tapahtuneen jälkeen.




Naka: Jäisin tänne? *hieroo käsiään kiusaantuneena* Enpä tiedä. En tahdo olla vaivaksi, varsinkin kun olen vieläkin lähes ventovieras teille.



Sofie: Äh, ei sinusta ole lainkaan vaivaa! *nousee polvilleen* Meistä olisi vain ilo pitää sinut vieraanamme.



Sofie: Voisimme vetää ajatuksesi muualle käymällä vaikka shoppailemassa, pyöräilemässä, uimassa... Mitä ikinä haluatkaan!



Naka: Todellako? Se olisi kyllä kovin ystävällistä, mutta oletko varma, että se käy sinun huonetovereillesikin?

Sofie: Tietysti! Etenkin Dexter rakastaa sitä kun saa esitellä vieraille taikatemppujaan.



Sofie: *kääntyy katsomaan verannalle* Vai mitä, Dexter?

Dexter: *istuu kivettyneenä penkillä*




Sofie: *korottaa ääntään* Dexter? Kuulitko mitä sanoin?

Dexter: *kääntää katseensa hätkähtäen tyttöjen suuntaan* Mmh, mitä?



Dexter: Sanoitteko jotain?




Sofie: Halusin vain varmistaa, että sinullekin käy, jos Naka jäisi tänne vielä joksikin aikaa.



Dexter: *mumisee hajamielisesti* Aivan, joo. Tietysti käy.

Sofie: Hienoa.


Sofie: Asia on siis sovittu!



Travon: *ilmestyy hetkeä myöhemmin Dexterin taakse*
Jotain ikävää taisi tapahtua, kun tapasit Brunon.



Travon: Et ole ollut oma ärsyttävä itsesi siitä lähtien kun palasit reissultasi. Saitko häneltä turpaasi, vai miksi oikein murjotat?



Dexter: Ei tässä siitä ole kyse. Minä... *empien* ...olen vain tosi väsynyt.

Travon: Ja myös tosi paska valehtelija.



Travon: Johtuuko tämä siitä, mitä sait selville siitä ihmismasiinasta? Jospa lakkaisit leikkimästä salaperäistä ja kertoisit, mitä Bruno paljasti sinulle.



Dexter: Ihan tosi, ei ole mitään kerrottavaa

Travon: *ärähtää* Lopeta jo tuo kusettaminen. Voit olla varma, etten enää ikinä tee sinulle yhtäkään palvelusta, jos maksat siitä minulle näin.



Dexter: *sulkee huokaisten silmänsä* Hyvä on, hyvä on! Minä kerron.



Dexter: *nousee*  Mutta en täällä. En Sofien lähellä.
Tule.




Dexter: *vilkaisee synkästi tyttöjä* Mennään jonnekin muualle.