keskiviikko 21. tammikuuta 2015

You're crazy and I'm out of my mind





Hellouuu ^w^ ~

Kuvaustaukoilu riitti tältä erää, eikä se loppujen lopuksi edes kestänyt niin pitkään kuin aluksi suunnittelin. (En pysty näköjään olemaan pitkään erossa kamerasta hups) Oon kuitenkin kiltisti pysynyt lupauksessani, enkä ole siis kuvannut mitään uusia nukkejuttuja tässä välissä, kunnes koitti viime viikonloppu. Silloin tarinan kuvaaminen tuntui niin innostavalta, etten malttanut olla käymättä kuvaamassa pitkästä aikaa uutta osaa draamatarinaan. x)

Ainiin, lisäsin tänään tuonne ylös uuden sivun, jossa myyn (vain väliaikaisesti) muutamia tekemiäni mekkoja nukeille sekä pari peruukkia! Jos siis yhtään kiinnostaa, niin käväiskää ihmeessä kurkkaamassa sinne. n__n 

Muttaah eiköhän mennä tarinan pariin :3
(Edelliseen osaan pääsee tästä)


picfic: Kuiskaus







Melody: *raahautuu tytön viereen*





Melody: Amanda, ole niin kiltti ja lopeta tuo. Olet maannut täällä hangessa jo melkein viisi päivää putkeen..




Amanda: *kääntää selkänsä Melodylle* Mitä sitten? Minähän en tunne kylmyyttä enkä kipua enää, ja minulla on tuhansia pitkiä vuosia edessäni. Miksen tuhlaisi aikaani tässä?

Melody: Se on totta, ettet tunne fyysistä kipua..




Melody: Mutta me tunnemme silti henkistä kärsimystä. Sinun ikäväsi Travonia ja entistä elämääsi kohtaan on kasvanut niin suureksi, että tunnet sen jo tuskallisena kipuna sisälläsi. Eikö niin?

Amanda: Mitä väliä sillä on..




Melody: On sillä väliä! Amanda, jos sinä annat synkille tunteillesi liikaa valtaa, vaivut... no, niin sanottuun haamujen depressioon. Se ei ole mikään pikkujuttu.

Amanda: *kääntää päätään hieman* ..Mitä sinä tarkoitat?




Melody: On huhuttu, että haamun masentuessa hän vajoaa vielä kuollutta sieluakin synkemmälle tasolle. 




Melody: Jos painolasti murheista kasvaa liian isoksi, haamun ulkokuori kuihtuu. Jäljelle jää vain nuutunut ruumis, jonka sisällä hän joutuu asumaan koko loppuikänsä.




Melody: Tässä kuihtuneessa haamukuoressa et pysty puhumaan, et liikkumaan. Olet oman kuolleen kehosi vanki ikuisesti. 




Melody: Amanda... Jos et lakkaa murehtimasta Travonista ja entisestä elämästäsi, sinä joudut kärsimään siitä ikuisesti. 




Melody: Ethän sinä sitä tahdo? Ethän?

Amanda: *tuijottaa tyttöä lasittuneena* E-en..




Amanda: *vaipuu hiljaa ajatuksiinsa* En tietenkään.


~      ~      ~




Kelvin: *naureskelee huvittuneena* Niiden pikkupoikien ilmeet oli kyllä näkemisen arvoisia. Harmi kun emme saaneet ikuistettua niitä valokuvalle.




Juliet: Totta! Olin vähällä kuolla nauruun, kun se poikalauma lähti meidän perään ja kiljui jotain "Pysähtykää senkin kelkkavarkaat!!" -tyylistä. 




Kelvin: No, saimmepahan hankittua sinulle nyt kunnon kelkan. En voi vieläkään kunnolla uskoa, ettet ole koskaan laskenut mäkeä.




Juliet: *hymyilee ilkikurisesti* Ei minua pienenä uskallettu päästää koskaan ulos leikkimään. Kaikki aikuiset pelkäsivät, että halkaisen heidän lapsensa kahtia. 

Kelvin: *ottaa tytön kädestä huomaamattaan kiinni* Me olisimme olleet kerrassaan mahtavia leikkikavereita keskenään. 




*tuijottavat toisiaan hetken hiljaa*




Kelvin: *irrottaa kätensä punastuneena* Eh.. Eiköhän kokeilla nyt tuota kelkkaa~

Juliet: Köh, niin tosiaan ^^' 




Juliet: *istahtaa kelkan kyytiin*

Kelvin: Oletko valmiina ensimmäiseen mäenlaskuun? Voin antaa sinulle vauhtia.




Juliet: *naurahtaa* Meidän pahisroolimme kärsivät tästä kyllä aika pahasti. Kuinkahan usein pahikset laskevat kelkalla mäkeä?

Dexter: Aika harvoin, luulisin.




Dexter: *pitelee jalallaan kelkkaa paikoillaan* Anteeksi, kun jouduin keskeyttämään leppoisan talviriehanne.

Juliet: *nostaa katseensa pelästyneenä poikaan*




Dexter: Minulla olisi hieman asiaa teille kahdelle.





Kelvin: *kohottaa kätensä valmiina hyökkäämään* Ai, minulla taas ei valitettavasti ole mitään mielenkiintoa puhua sinun kanssasi, mafiapoika.




Dexter: Voi Kelvin, älähän nyt suotta hermostu. *naureskelee omahyväisesti* Sofie?





Sofie: *ilmestyy paikalle aseen kanssa*





Sofie: *tähtää Julietia* 

Dexter: Haluatko harkita uudestaan, aiotko jutella kanssani vai et?




Kelvin: *vilkaisee ärsyyntyneenä asetta* Hm.





Kelvin: Hyvä on, mistä tahdot puhua?





Dexter: Me olimme muutama päivä sitten Sofien kanssa pienellä kävelylenkillä, kun satuimme yhtäkkiä huomaamaan halkopinojen välisellä kujalla ruumiin.





Dexter: Se oli peittynyt lähes kokonaan lumeen, mutta kun kaivoimme sen esille, tajusimme sen olevan Travonin vanha ystävä Vieanna. 
Haluaisinkin siis vain kysyä sinulta..




Dexter: ...että miksi hitossa sinä menit tappamaan hänet! Ensin Amanda, sitten Vieanna.. Keitä muita ajattelit vielä listiä ystäväpiiristämme?





Kelvin: Eipä minulla ollut muita vaihtoehtoja. Hän piteli asettaan Julietin ohimolla, enkä aikonut ottaa riskejä jättämällä sellaisen kiusankappaleen henkiin~

Dexter: *yrittää pidätellä vihaansa* Kai sinä tajuat, että jos minä ja Sofie emme nyt tapa teitä kahta, Travon tekee sen ennemmin tai myöhemmin?




Dexter:  Hän ei vielä tiedä Vieannan kuolleen, mutta kun hän saa tietää siitä, se olisi hänelle kuin veitsen kääntö haavassa. Hän on ollut Amandan kuoleman jälkeen helvetin räjähdysherkkä.




Kelvin: *vilkaisee sivulleen mutisten*  Niin, Amandan kuolema..





Kelvin: *katsoo mietteliäänä Sofieta ja ajattelee* ..Ehkä minun olisi aika paljastaa muutama fakta hänen kuolemastaan Sofielle, niin pääsen tästäkin sotkusta eroon.




Kelvin: *kävelee hitaasti Sofien viereen*

Dexter: Hei, mitä sinä teet?




Sofie: *katsahtaa hämmentyneenä Kelviniin*

Dexter: Kelvin!




Kelvin: *kuiskaa jotain Sofien korvaan*





Sofie: *silmät laajenevat*

Dexter: Mitä sinä teet, Kelvin? Lopeta!




Sofie: *pudottaa aseensa*





Sofie: *pinkaisee juoksuun*

Dexter: Sofie! Odota, minne sinä menet?!




Sofie: *mutisee* Minun on löydettävä hänet..





Dexter: Sofie, odota! *lähtee juoksemaan tytön perään*


~       ~       ~









Dexter: Odottaisit nyt. Minä haluan tietää, mikä on hätänä!





Dexter: *pysäyttää tytön* Sofie, mitä se typerys kuiskasi sinulle? Uhkailiko hän jotain?





Sofie: "Me olemme silmämestareita. Me näemme asioita, joita muut eivät näe. Esimerkiksi läheistemme kuolleita sieluja." Noin hän sanoi minulle, sanasta sanaan.

Dexter: Mitä hittoa se muka tarkoitti?




Sofie: *muistelee* Minä.. Minä olen nähnyt sen. Sinä päivänä, kun olimme matkalla juna-asemalle, huomasin kalliolla istumassa kaksi tyttöä. Voin vannoa, että sen toisen tytön ääni...kuulosti jotenkin tutulta.




Sofie: Luulin sen olevan vain mielikuvitustani. En tajunnut, että silmämestareilla on kyky aistia asioita, joita muut eivät välttämättä näe tai kuule.

Dexter: Mitä sinä sitten näit?




Sofie: *tuijottaa lujasti kaukaisuuteen*
Amandan.