Haamujen tarina, luku 12





Hellouuu ^w^ ~

Kuvaustaukoilu riitti tältä erää, eikä se loppujen lopuksi edes kestänyt niin pitkään kuin aluksi suunnittelin. (En pysty näköjään olemaan pitkään erossa kamerasta hups) Oon kuitenkin kiltisti pysynyt lupauksessani, enkä ole siis kuvannut mitään uusia nukkejuttuja tässä välissä, kunnes koitti viime viikonloppu. Silloin tarinan kuvaaminen tuntui niin innostavalta, etten malttanut olla käymättä kuvaamassa pitkästä aikaa uutta osaa draamatarinaan. x)


Muttaah eiköhän mennä tarinan pariin :3
(Edelliseen osaan pääsee tästä)




picfic: Kuiskaus








Melody: *laahustaa tytön viereen*





Melody: Amanda, ole kiltti ja nouse ylös. Olet maannut täällä hangessa jo melkein viisi päivää putkeen..




Amanda: *kääntää selkänsä Melodylle* Mitä sitten? Minähän en tunne kylmyyttä enkä kipua enää, ja minulla on satoja pitkiä vuosia edessäni. Miksen tuhlaisi aikaani tässä?

Melody: Se on totta, ettet tunne fyysistä kipua,




Melody: - mutta me tunnemme silti henkistä kärsimystä. Sinun ikäväsi Travonia ja entistä elämääsi kohtaan on kasvanut niin suureksi, että tunnet sen jo tuskallisena kipuna sisälläsi. Eikö niin?

Amanda: Mitä väliä sillä on?




Melody: On sillä väliä! Amanda, jos sinä annat synkille tunteillesi liikaa valtaa, vaivut... no, niin sanottuun haamujen depressioon. Se ei ole mikään pikkujuttu.

Amanda: *kääntää päätään hieman* ..Mitä sinä tarkoitat?




Melody: On huhuttu, että haamun masentuessa hän vajoaa vielä kuollutta sieluakin synkemmälle tasolle. 




Melody: Jos painolasti murheista kasvaa liian isoksi, haamun ulkokuori kuihtuu liikkumiskyvyttömäksi. Jäljelle jää vain nuutunut ruumis, jonka sisällä hän joutuu asumaan koko loppuikänsä.




Melody: Tässä kuihtuneessa haamukuoressa et pysty puhumaan, et liikkumaan. Olet oman kuolleen kehosi vanki. 




Melody: Amanda... Jos et lakkaa murehtimasta Travonista ja entisestä elämästäsi, sinä joudut kärsimään siitä ikuisesti. 




Melody: Ethän sinä sitä tahdo? Ethän?

Amanda: *tuijottaa tyttöä lasittuneena* E-en..




Amanda: *vaipuu hiljaa ajatuksiinsa* En tietenkään.


~      ~      ~




Kelvin: *naureskelee huvittuneena* Niiden pikkupoikien ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia. 




Juliet: *kikattaen* Totta! Olin vähällä kuolla nauruun, kun se poikalauma lähti meidän peräämme ja nimitteli meitä kelkkavarkaiksi.




Kelvin: No, saimmepahan hankittua sinulle nyt kunnon kelkan. En voi vieläkään uskoa, ettet ole koskaan laskenut mäkeä.




Juliet: *hymyilee ilkikurisesti* Ei minua pienenä uskallettu päästää koskaan ulos leikkimään. Kaikki aikuiset pelkäsivät, että halkaisen heidän lapsensa kahtia. 

Kelvin: *ottaa tytön kädestä huomaamattaan kiinni* Me olisimme tulleet mainiosti toimeen jo leikki-ikäisinä.




*tuijottavat toisiaan hetken hiljaa*




Kelvin: *irrottaa kätensä punastuneena* Eh.. Eiköhän kokeilla nyt tuota kelkkaa~

Juliet: Köh, niin tosiaan ^^' 




Juliet: *istahtaa kelkan kyytiin*

Kelvin: Oletko valmiina ensimmäiseen mäenlaskuun? Voin antaa sinulle vauhtia.




Juliet: *naurahtaa* Meidän pahisegomme kärsivät tästä kyllä aika pahasti. 

Dexter: Kärsimystä on niin monenlaista.




Dexter: *pitelee jalallaan kelkkaa paikoillaan* Ikävää joutua keskeyttämään iloinen talviriehanne.

Juliet: *nostaa hämillään katseensa*




Dexter: Minulla olisi hieman asiaa teille kahdelle.





Kelvin: *kohottaa kätensä valmiina hyökkäämään* Etkö nähnyt, että meillä on tässä muuta tekemistä?




Dexter: Voi Kelvin, älä nyt rupea hankalaksi. *lempeällä äänellä* Sofie?




Sofie: *ilmestyy paikalle aseen kanssa*





Sofie: *tähtää Julietia* 

Dexter: Haluatko harkita uudestaan, aiotko jutella kanssani vai et?




Kelvin: *vilkaisee Sofien epävarmaa otetta aseesta* Ei hän meitä ammu, mutta samapa tuo. Jutellaan vain.





Kelvin: Hyvä on, mistä tahdot puhua?





Dexter: Minä ja Sofie teimme aika ikävän löydön tänä aamuna.





Dexter: Lumen alta pilkotti Travonin vanhan ystävän, pidätysmääräyksien toimeenpanija Vieanna Holtin ruumis. Häntä oli ammuttu rintaan.




Dexter: *yrittää pidätellä raivoaan* Miksi hitossa te kaksi ette voineet jättää häntä henkiin? Ensin Amanda, sitten Vieanna. Keitä muita ajattelitte vielä listiä ystäväpiiristämme?





Kelvin: Mafiaryhmän jäsenenä sinulla ei ole varaa moralisoida tekoani.

Dexter: *kihisee vihasta* Kai sinä tajuat, että Travon vielä tappaa sinut ja luultavasti todella raa'alla tavalla?




Dexter: Amandan kuolema on tehnyt hänestä täysin lamaantuneen, mutta Vieannasta kuullessaan tilanne saattaa muuttua. Hänen patoutunut vihansa Amandan kuolemaa kohtaan purkautuu varmasti erittäin sotkuisesti.




Kelvin: *vilkaisee sivulleen mutisten*  Amandan kuolemasta puheen ollen...




Kelvin: *katsoo mietteliäänä Sofieta ja ajattelee* Ehkä minun olisi aika kertoa Sofielle muutama siihen liittyvä fakta. Se voisi sekoittaa pakkaa meille edullisella tavalla.




Kelvin: *kävelee hitaasti Sofien viereen*

Dexter: Hei, mitä sinä teet?




Sofie: *katsahtaa hämmentyneenä Kelviniin*

Dexter: Kelvin!




Kelvin: *kuiskaa jotain Sofien korvaan*





Sofie: *silmät laajenevat*
Dexter: Kelvin, mitä sinä teet?!




Sofie: *pudottaa aseensa*





Sofie: *pinkaisee juoksuun*

Dexter: Sofie! Odota, minne sinä menet?




Sofie: *mutisee* Minun on löydettävä hänet..





Dexter: Sofie, odota! *lähtee juoksemaan tytön perään*


~       ~       ~









Dexter: Odottaisit nyt. Kerro minulle, mikä on hätänä!





Dexter: *pysäyttää tytön* Sofie, mitä se typerys kuiskasi sinulle? Uhkailiko hän sinua?





Sofie: "Me olemme silmämestareita. Me aistimme asioita, joita muut eivät aisti. Esimerkiksi kuolleiden sielujen läsnäolon." Noin hän sanoi minulle, sanasta sanaan.

Dexter: Mitä hittoa se muka tarkoitti?




Sofie: *muistelee* Minä.. Minä olen nähnyt sen. Sinä päivänä, kun olimme matkalla juna-asemalle, huomasin kalliolla istumassa kaksi tyttöä. Voin vannoa, että se toinen tyttö... Hänessä oli jotain tuttua.
Hänen äänensä...



Sofie: Luulin sen olevan vain mielikuvitustani. En tajunnut, että silmämestareilla on kyky aistia asioita, joita muut eivät välttämättä näe tai kuule.

Dexter: Mitä sinä sitten näit?




Sofie: *tuijottaa lujasti kaukaisuuteen*
Amandan.


Kommentit

  1. Oih, ihana tarina *Q* Olipa kiva tulla koulusta ja heti ensitöiksi lukea tämä :3 Voih...nyt en vaan malta odottaa seuraavaa postausta :''D

    VastaaPoista
  2. Oi joijjjjj ! Ihana <33333 Ootan seuraavaa osaa jo innolla ja tää osa oli niin jännä ! :3
    Mitä hän seuraavassa osassa tapahtuu ? :D
    Oi olin jo odottanu sun postauksias ^3^~ <3 Mäkään en joskus pysty pitään sormiani irti tosta "kamerasta" (kännykästä jolla kuvaan ) ku tekee mieli mennä aina kuvaan : D
    T:Siniapila

    VastaaPoista
  3. Ihana♥ Nää kuvat oli taas kerran 5/5:3 En ymmärrä, miten maailmassa voi olla noin taitava tunnelman luoja kuvien avulla♥ Rakastuin ekaan kuvaan täysin^^ Tarinakin oli söpö ja Kelvin♥ Mä vaan tulin huvikseni kattoo sun blogii ja olin sillei JEE! kun näin et olit tehnyt uuden postauksen:3

    VastaaPoista
  4. Aivan upea postaus! >w< Ja niin jännittävä osa, että en malta odottaa seuraavaa!

    VastaaPoista
  5. Sä rääkkäät meitä, kun jätät tarinat aina aivan liian jännittäviin kohtiin .____.
    Ihan superhyperüber ihana tarina taas ._____________________. <3333

    VastaaPoista
  6. IIK! Jatka pian! Mä halkesivat riemusta ku saatiin kuvatarinalle jatkoa!

    Mulla ois pieni kysymys Travonille: Mitä sitten jos joku pystyisi vielä kommunikoimaan Amandan kanssa vaikka hän kuoli?

    VastaaPoista
  7. Mitä mitä mitä! Mun leuka putos ja nyt se on jossain tuolla maan sisässä! Ja Amanda on NIIN kaunis! ♡.♡

    worldinmydollseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. IHIHIHIHIHIHIHIHIHIIIHJIHIIIÄÄÄÄÄ moi oon bussissa
    Siis mitä olla tama, ihana osa iih oon kaivannut näitä sun postauksia niin paljon älä ikinä enää jää tauolle saan vakavia vieroitusoireita ;-; Mulla on muuten kanssa tollaset valkoset kukkakuvioiset sukkahousut, miten hemmetissä sait ne tungettua obitsun turboreisien yli?! :'D Mut siis woah, tykkäsin tosi paljon, mahtava päivänpiristys! <333

    VastaaPoista
  9. äää apua mahtava kuvatarina taas kerran! nautin jokaisesta sekunnista lukiessani tätä, äää piristi mun masentavaa iltaa tosipaljon että olit palannut tauoltasi! ♥

    jatkoa odotellessa, hitsi en malta oottaa! >.<

    VastaaPoista
  10. AIVAN KERTA KAIKKISEN IHANA TARINA <3

    tämä todellakin piristi päivääni kun olen ollut kotona yksin toipilaana ^-^

    (Olisitpa nähnyt ilmeeni kun näin että oli tullut uusi postaus) olin tipahtaa sohvalta

    VastaaPoista
  11. Eikää kui ihana osa taas ! <3 ;u;

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Annika oot ihana! Luulin että joudun odottamaan sun seuraavaa postausta vielä viikon! ❤❤❤❤❤❤ +voi Kelvin ja Juliet ja teidän maine!❤❤❤❤❤ ihana tarina. +räjähdysherkkä Travon ❤ Travonhan ei ei räjähdä ku Dexu ja Softis kertoo ton sille!❤
    =tiivistettynä: Pahuksen hyvä tarina❤o❤

    Ps. Tervetuloa mun blogiin jossa alkaa tänään tai huomenna kuvatarina!

    Worldoftinydolls.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Aivan upea osa jälleen! Kaipasin sun postauksia... Jatkoa!

    VastaaPoista
  14. OH GOSH OIKEESTI! Järkyttävän hyvä!! eieiei oon ihan sanaton *piiitkäsydänjono*
    Ja onneks sun tauko ei ollu tän pidempi ^^

    VastaaPoista
  15. Jeei palasit!
    Ah en ehkä kestä Juliet ja Kelvin on niin söpö pari! :'3
    Ja aivan täydellinen juonen kulku ah sulla on niin ihania tarinoita x3

    VastaaPoista
  16. Ohh ihanaa että sä `tulit takaisin` :) Sun postauksias on aina niin ihana lukea <3 Kuvien laatu ja juoni ja nuket.. <3 Ja oikeesti o__o Tää osa oli aivan mahtava :D

    VastaaPoista
  17. Annika on palannut ❤ Jes! Mä jo mietinkin, että Amanda saa vielä keinon puhua travonille (Sofien kautta). Nyt mä katson hyväksi päiväksi kirjoittaa sulle pitkääkin pidempi kommentti! Kuvatarinan toteutus on aivan ihana. Pääsin elävästi tunnelmaan, hieman jännitystä 8) Oon niin leimannut sun nukkesi ihaniksipikkusöpöhassuhöpsöläisikisi. Saakohan Travon tietää ystävästään? Mulla on piakkoin tulossa muuten pullip lunatic Queen, mitä pidät siitä mallista? En nyt tiedä tuleeko kommentista niinkään pitkä, mutta en voi sannoin kuvailla miten paras oot :3 Nukkeni lähettävät lentopusuja sinne teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihanaa tuntea itsensä näin tervetulleeksi tauon jälkeen! ♥♥ Kiitos kaikille kommentoineille todella paljon liikuttavista ja ihanista kommenteista, ne antoi mulle suunnattomasti intoa jatkaa tarinaa taas pian! ^__^ Ootte oikeita päivänpiristäjiä ♥

      Silja S:
      Awww, kiitos tosi paljon pitkästä kommentista Silja! <3 Lunatic Queen on mun mielestä ehdottomasti yksi upeimmista Pullip-malleista :3

      Poista
    2. Repesin ihan totaalisesti tossa Jullen ja Kelvinin keskustelussa.😂

      Poista
  18. O.M.F.G. ja kommentoin kohta paremmin *3*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwawawawawaa en osaa edes sanoa, kuinka ihanaa on, kun postasit. Aaaaahhhhhh en melkein oikeasti voinut nukkua kun ajattelin vain että olet tauolla ;_____; ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤ Rakastan näitä sun tarinoita ja blogia ja kaikkea mwh ihanaa että postasit! ❤

      Tää tarina. pärffi. Oikeasti sun pitää jatkaa tätä pian >u<
      Jokainen kuva oli täydellinen ja juoni myös ihan mahtava, voi Julle ja Kelkka (joo, Kelvin on Kelkka) ootte ihania ^3^ Ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana ihana tarina.

      Mulla olis taas pitkästä aikaa pari (tyhmää) kysymystä! *clap clap clap*
      Elikkäs nämä koskisi coneja.
      1. Mitä niissä oikeastaan tehdään?
      2. Mitä niissä myydään ja miten?
      3. Onko niissä ikärajaa?
      4. Haluaisin nähdä sinut (ja Sonjan!!!) jossakin conissa ihan kamalasti koska ootte molemmat kuvausneroja ja tarinaneroja ja muokkausneroja ja ja ja ❤
      Tosin mua jännittäis sun reaktio tosi paljon... ("Mitä nuoria nukkeilijoita te ootte?!?" parhaan ystäväni sanoin... :D) Mutta alkaisin varmaan heti lörpöttää kuin hullu ja ihastelisin sun nukkeja ja varmaan pyytäisin nimmarin :'D ❤ Mutta vielä että haluan nähdä siut!
      ...Kuulostipa toi pelottavalta ^^'

      Missä yleensä muuten liikut coneissa? >3<

      Sekava kommentti ja laatu taas kerran eelamainen mutta ei anneta sen haitata :3 Olisi ihana jos vastaisit! ❤

      Poista
    2. Äwäwäw kiitos tuhannesti EeLa, sun jättikommentteja on aina ihana lukea! ;___; ♥♥
      Tässä vastauksia kysymyksiisi:
      1. Se on ihan itsestä kiinni, mitä siellä haluaa tehdä. Siellä on erilaisia luentoja, esityksiä ja kisoja, ja usein on myös mahtaisa pelinurkkaus sekä iso myyntisali 8) Yleensä me vaan kavereiden kanssa pyöritään siellä ympäriinsä ja käydään katsomassa esityksiä & miittaillaan nukkeilijoiden kanssa ^-^
      2. Riippuu tietenkin conista, mutta yleensä on iso myyntisali, jossa myydään ihan kaikenlaista tilpehööriä 8) Sitten on myös taidekuja, jossa myydään itsetehtyjä piirustuksia, koruja ja vaikka mitä muuta.
      3. Tietääkseni ainakaan ei ole ikärajaa, paitsi Frostbitesta tuli viime vuonna k-18 ^^'
      4. Awww, no toivottavasti nähdään vielä jossain conissa :'D ♥ Ei iällä oo mitään väliä, kaiken ikäiset saa totta kai tulla puhumaan! 8)

      Kiitos vielä kerran kaikille kommenteistanne, ne piristi mun päivää ihan hirmuisesti! ♥

      Poista
  19. Tervetuloa takaisin tauolta! Jälleen kerran taitavasti kuvattu ja rytmitetty shootti ^^
    Voi ei, eikö Juliet saa koskaan kokeiltua mäenlaskua ;_;

    VastaaPoista
  20. Oh my gaash Annika! Tää on niin... Sanoin kuvailemattoman jännittävän kaunis Pian pian pian jatkoa

    VastaaPoista
  21. Ää, olin sillee voisimpas mennä huvin vuoks stalkkiin taas Annikan blogia vaikka sillä on postaustauko ja sit OLITKIN POSTANNU! <333

    Tää oli jotain niin mahtavaa luettavaa! Hämmästyin vaan vähän kun Softis ei laukassukkaan sitä asetta x) Mut ihanaa kun Sofie sai tietää ettei nähnykkään harhoja ♥

    Saanko palvoo sua koko ens yön ja päivän? ♥ Sanon vaan perjantaina että piti palvoo vähän Annikaa nii en ehtiny kouluun tulla x)))) Voin lentää sun lua ja liimata sun nuket muhun kiinni ja sitte tarrautua sun jalkaan enkä enään ikinä päästäis irti 8)) (Kamilla tulevaisuuden haaveet on 5/6 x))) )

    Jaja saanko myös syödä Sofien, Jullen ja Amskun? :3 Kyllähän ne muutkin kelpais välipalaks x) Mutkumutkumutku ei kukaan ihminen voi osata nukkeilla noin hyvin! Ainii pääs jo unohtuu että oot jumala 8) ♥

    Anteeks tästä sekavasta kommentista ja teeppäs jatkoo pian :3 ♥

    VastaaPoista
  22. siis anteeksi mitä hyvä annikajumalani? owo kauan ootettu postaus ja KABOOM kuvatarina! ;____; ♥ ja vielä täydellinen sellainen 8-----) ♥ en haluu pinostaa mut tee äkkii jatkoo <333 nwn

    noniin soffuli meeppäs ny sanoo travonille että amskun henki elää ♥ :'3333 ai että keljusta tulee mun lempipari.. 8-) gaash en keksi mitää sanottavaa ku amsku on nii söpö 83
    ja pakko tulla tänne sulle sanoo et huusin tänää mun kaverille luokas et MÄ RAKASTAN JULLEA mut sit muistin et kas meiän luokal on poika nimeltä julle 8------)... elikkä jullelle vaa pusuhali ^^

    ja sovitaanko et softis menee sanoo travonille et amskun henki on olemassa ja sit travon julistaa rakkautensa amskulle ja sit ne menee naimisiin vaik amsku onki näkymätön eiks nii eiks nii eiks nii :3

    ja ANNIKA NYT MEEN OSTAA SUN KAIKKI MEKOT HAHAHAHHAA 8-)))) ♥
    nyt ku oon tälläne anonyymi nii kai sun pitää saada tietää kuka laitto näin fabin kommentin et pusuhaleja sulle ja sun nukeille t: instasta @nellaidaa ja @nellasdoll

    VastaaPoista
  23. sori kirjotusvirheet ^^ *painostaa eikä pinostaa :''D

    VastaaPoista
  24. WOAAAHH !! *.*

    Tästä kommentista ei tuu yhtään mitään, mutta yritetään nyt kuitenkin ^^ T ä y d e l l i n e n tarina taas kerran ja wääh en kestä >.< Olin jo alistunut siihen ettet postaa ennen helmikuuta ja nyt kun näin tän niin *lähtee pihalle kiljumaan*. *tulee takaisin* Noniin kuitenkin eh.. En millään jaksais odottaa tarinan seuraavaa osaa, koska tässä jäätiin aika jännään paikkaa uwu

    VastaaPoista
  25. Omgggggg Annika is bsckkkk!!!!! Kuolen, tää sun draamis on täydellisyyttä!!! Wooohooo

    VastaaPoista
  26. Eikää! Miten ihana jatko tarinalle <33 Ihanaa että taukosi loppui! Äh en tiiä mitä mä sanoisin >3< Mä oon instassa se @pastelpullip joka kommentoi aina sun kuviin kaikkea tästä blogista :'D Ihan mieletön jatko kuvatarinalle oikeestii! Ääk en ehdi kirjottaa pidempää kommenttia, mutta toivottavasti tämä kelpaa :3 Ihana postaus taas <33

    VastaaPoista
  27. Ihanaa et oot taas postailemassa♥ ihana tarinaaa♥ kävi melkein sääliksi Amandaa kun tyttö ei päässyt laskemaan mäkeä

    VastaaPoista
  28. Oohh <3 ihan mahtava tarina taas kerran! Katsoin nuo mekot ja ne oli niin ihania mutta mulla ei oo vaan rahaa ostaa ;--;

    VastaaPoista
  29. Oiiih!! Vihdoin!!<3 olen odottanut pitkään sitä että postaat!!!!!! Ihana kt

    VastaaPoista
  30. Ihanaa että tauko loppui näinkin lyhyeen! ♥ Tarina oli kyllä mahtaisa jälleen kerran, kylmät väreet menivät loppupuolella selkäpiissä useamman kerran. Upeaa työtä, jatkoa odotellessa... c;

    > dandelion-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  31. Jatkooooooooaaaaaaaaah!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Nyyyyyyyt!!!!!!
    Tahtoooooooo!!!!
    Eh. Siis. Olet uuupea!!!!!! Juu. Noniin.
    ...........


    Kuvien laatu= 10 +
    Asennot=10+
    Juoni=10+
    Vaatteet=10+
    Vuorosanat=10+
    Muokkaukset=10+
    Tavarat=10+
    Lopettaminen oikeaan kohtaan =10+
    Nuket=10+
    Luonteet=10+
    UPEAAA!!! VOI KUMPA POSTAISIT JATKOA JO HUOMENNA!!! Olen pakkomielteinen....
    Rauhoitutaas nyt.....


    Niin siis. Yhteenvetona:

    Oot upea!
    Oot yliluonnollisen täydellinen....
    Jos saan pullipin, niin annan sille ehkä nimen Annika, sun kunniakses. Sä sait mut sekaisin pullipeista!!! Oot kyl mahtava!!! Ja rakentava on lomalla Kanarialla...

    Rauhoitutaan osa 2...
    ......
    ....
    ...
    ..
    .
    Okkei. Oot upea. Kaikki sun nukeissasi on yliupeaa. Luin kaikki tarinat päivässä. 8-)
    KIITOS SINULLE!!!!

    VastaaPoista
  32. Hieno postaus tauon jälkeen, tosi herkullinen tarina <3

    VastaaPoista
  33. EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIII jo nyt noi kaikki mekot on myyty. Oon liian hidas. D:

    VastaaPoista
  34. Ihania kuvia ja ihana postaus, tarinallekkin jatkoa pitkästä aikaa! Jee! (3

    VastaaPoista
  35. Voi että Annika, jännä kuvatarina taas ;-;
    Sulla on kaikki nuket niin kauniita että heikottaa,
    kuvatarinatkin onnistuu aian pitämään jännityksessä :D
    Hyvää työtä taas kerran <3

    VastaaPoista
  36. Voi eikä, kun näin että olit postannu niin meinasin ruveta kiljumaan ja hyppimään, koska oon niin innoissani siitä et tauko loppu nän nopeesti :') (toki olisit ansainnut pidemmänkin tauon, mutta eipä se mua haittaa, ettet pysty pitämään näppejäsi irti kamerasta ;) ) Draamis oli (jälleen kerran) aivan loista ja apuaah <3 <3 <3 Ootan nyt ihan sikana seuraavaa draamista, ja sitä, että Sofie löytää Amandan :3

    VastaaPoista
  37. Ihanaa että palasit näin aikaisin! :33 Ja ihana kuvatarina taas kerran! :33

    http://pullip-sisters.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. VOI LUOJA!!! ihana ihanaihana ♥ Tosi kiva et oon taas täällä ja lopetit tauon. :) Tää kuvatarina on täydelinene*Q*

    VastaaPoista
  39. Ihana tarina! Loppui liian jännitävään kohtaan... :O

    pullipz-fantasy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  40. Vihdoinkin Sofie tajusi ���������������� jatkoa äkkiä c::

    VastaaPoista
  41. Omg yhtä upee ja jännä kuten aina ennenkin!!!♡___♡ Laaw dis~
    Dexuuuuuu^3^ Jatkoa toki pian! En malta oottaaaaaa:3

    Mywonderfulworld-pullip.blogspot.com

    VastaaPoista
  42. iva kun palasit näin pian :3 Kuvatarina oli aivan ihana, onko mitään söpömpää kuin Kelvin ja Juliet pulkkamäessä ? <3

    VastaaPoista
  43. kiva kun palasit näin pian ja näin ihanan kuvatarinan kanssa wääh ;___; ♥

    VastaaPoista
  44. Äääääääh luin ton tarinan ja olin ihan et asdfghjkl IHANAAA JA MAHTAVAA ETTÄ PALASIT oli hirvee ikävä^_^¦ lisää näitä tarinoita

    VastaaPoista
  45. Ääää aivan ihana postaus ��☺

    VastaaPoista
  46. Tervetuloa takaisin Annika! n____n

    Hyvää kannattaa odottaa, niinhän se meni? Tämä tarina oli nimittäin kaiken odottamisen arvoinen, sain kylmiä väreitä Sofien viimeisten vuorosanojen myötä. ; w ; ♥
    Tämänkertainen kt:n osa sai myös tajuamaan kuinka hyvin olet suunnitellut tarinasi, Melodyn ja Amandan näkeminen ei tapahtumahetkellä vaikuttanut vielä tärkeältä tarinan kannalta, mutta tässä osassa Sofien muisto tapahtumasta sai osaltaan koko juonen suunnan muuttumaan -- ihailen suunnattoman paljon tarinankerrontataitojasi!

    Postauksen aloituskuva on ihanan talvinen ja hauskasti toteutettu. (+tuo poro on söpö kuin mikä. >w<) Postaathan taas kun ehdit!

    VastaaPoista
  47. Taas täydellinen postaus mä oon oottanut jo ikuisuuden.

    VastaaPoista
  48. Nyt mä kommentoin!
    Oon laiska kommentoimaan mutta nyt sitten päätin vihdoinkin kommentoida:)
    Siis sun blogi ja nuket ja kuvatarinat ja shootit ja kaikki on niin ihanaa! Miten ihmeessä sä teet sen??
    Ja siis Amadan on niin suloinen ja Softiksen silmät <33 Ja siis vaatteet, posetukset, kuvan laadut, muokkaukset... kaikki on niin täydellistä! Ja noi aloituskuvat miten sä teet ne? Käytäksä jotain siimaa tai jtn?
    Mutta siis mä en vaa tajuu miten sä keksit noin hyviä tarinoita ja otat noin hyviä kuvia ja niin! Siis tääki kuvatarinan osa oli aivan ihana! Ja mä varmaan toista itteeni tässä ja....
    No mutta tähän loppuun sanon vielä että nukkesi ovat aivan ihania ja kuvatarinasi parhaita!

    Give away:
    http://harunnukkeblogi.blogspot.fi/2014/12/giveaway-on-salakielta-ja-tarkoittaa.html?m=1

    VastaaPoista
  49. Ihsna postaus ja kuvatarina jälleen! Sun nuket on vaan niin täytädellisiä et tuntuu et kuolen

    Ihanaihanaihanaa jos Travon ja Amanda pystyy taas jutteleen!

    Tuntuu et oon odottanu ikuisuuden sun postausta!
    Mä haluisin vaaan niiin kovaa nähdä sut (ja Sonjan!) jossain conissa tai miitissä! Ku Janna kerto yhes ryhmäs susta ja Sonjasta olin vaan sillee owo mäki haluun!

    Sä inspaat mua ihan hirveesti ja nostatat mun nukkeilu intoo ihan suunnattomasti!

    Toivon ettet enää pidä pitkää taukoa koska se on tuskaa! :D

    Ja onko Vivian nyt tervetullut Dexter sedän luokse kun sillä on L-obitsu? ;)

    Ja toivottavasti nähdään joskus!

    Lento pusuja kaikille multa ja nukeiltani! ( ˘ ³˘)❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohdin mainita et sun kuvatarinat on ihananjännänkoukuttavia! :D

      Poista
  50. Ihana kuvatarina. Vihdoin Sofie ymmär tän yhtälön B) Nyt kun vaan löytäisi Amandan ja sitten Travon vois jutella sen kanssa ja aaaarg, miksi nää sun tarinat on niin täydellisiä ja tunteita herättäviä. Luen nää yleensä viisi kertaa kun odottelen seuraavaa koska näihin ei vaan kyllästy. Selasinkin sun blogin yksi päivä ihan ekasta postauksesta mikä täällä oli nykypäivään saakka. ♥

    Sitten tällänen pikku kyssä. Kun sä olet ostanut parikin perruukkia lutsilta niin mutä kokoa ne on olleet? Löysin sieltä täydelklisen peruukin mutta en ole varma koosta. Kiitos vastauksesta !

    VastaaPoista
  51. Moikka voisikko kertoa miten teet noin ihania kuvia onko joku sovellus vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara: Oi kiitos ihanasta kommentista! ^-^ ♥ Pullipille menee lutsilta parhaiten 9-10 kokoa olevat peruukit! :3

      Lotta: Muokkaan kuvat Photoshop Elementsillä :3

      Poista
  52. EIII VOI OLLA TOTTAAAAA!!! >3< miten hminen voi tehä muka näin mahtavan tarinan? sun täytyy olla joku velho! OwO

    VastaaPoista
  53. Tämä, tämä oli niin suloinen :3
    Aivan ihana!
    Miten sinä saatkaan nukkesi niin hienoiksi?
    Eih... Meen ihan sanattomaksi ):

    VastaaPoista
  54. IIIhaaaanaaaa :* Se oli tosi ihana kt ja kiva kun postasit näinkin "pian"!!! Ja jajajajaja tee nopeest jatkoooo :** IHANA kt... en osaa sanoo muuta

    VastaaPoista
  55. Jeeeeee sä postasit!!!nwn vaikka mä tiesin et sulla on tauko helmikuuhun saakka oon melkein joka päivä tullu katsomaan että onkos se Annika postannut :D aww Kelvin ja Juliet on tosi söpöi :33 ja Dexter komistus 8) harmi muuten että tosta sun tekemästä kaupasta on jo loppunu kaikki :( ps. Sofie voi myöskin jonakin kauniina aamuna olla kadonut sun nukkehyllyltä ;)) //anteeksi sekava teksti

    VastaaPoista
  56. Oiiiii \((♥w♥*)/ ihana tarinaaaaa!!! ^.^

    VastaaPoista
  57. Meinaakko ostaa pian uuden nuken? :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti