sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kellosepän tarina, osa 1


Heipähei! Vanha blogikirjoittelija täällä x)

Ihmettelette ehkä, mitä mä vielä häärin täällä vanhassa blogissani.
En tullut tänne tekemään muuta kuin julkaisemaan uudestaan tarinat, jotka ääliönä menin viime syksynä poistamaan.
Ilman niitä tää blogi tuntuu vaan jotenkin niin...tyhjältä. :D

Monet ovat sanoneet olevansa harmistuneita Kellosepän tarinan katoamisesta. Täytyy myöntää, että itsekin olen katunut valtavasti sitä, että poistin turhautuneena kaikki sen osat. Kyseessä oli kuitenkin ihan kelpo jatko-osa koko kuvatarinasarjalle.
Sen takia oonkin ajatellut korjata virheeni ja tehdä tässä kesän aikana kaikki osat uudestaan.

Yksi aika merkittävä ongelma näiden tarinoiden tekemisessä uudestaan on ollut se, että mulla ei ollut tarinan repliikkejä tallennettuna, vaan kaikki menivät poistettujen tarinoiden mukana. Siksi kaikki osat ovat ulkomuistista kyhättyjä ja samojen vanhojen kuvien ympärille rakennettuja. Vuorosanat eivät ole täsmälleen samat kuin ennen, mutta perusjuoni ja -idea pysyvät tietenkin edelleen samana. ^^

Sain teiltä niin valtavasti kehuja tästä tarinasta, että olisi ollut typerää antaa mun viimesyksyisen virheen tuhota kaiken. Tässä kesän aikana yritän siis saada tehtyä tän tarinan uudestaan siihen asti, mihin se jäikin. :)

Ei kai sitten muuta kuin hyvää kesänjatkoa kaikille! ♥ Lukiloa myös niille, jotka haluavat lukea näitä uudelleen ladattuja Kellosepän tarinan osia!




picfic: Tulta ja jäätä

Työkaluja, pultteja, likaiset seinät...
Se oli ehdottomasti todentuntuisin uni, jonka olin koskaan nähnyt. 


Minulla ei ollut aavistustakaan, missä olin, mutta paikka näytti jonkinlaiselta verstaalta. 
Pimeältä, autiolta verstaalta.


Ellei nurkassa olisi yskinyt vanha kiviuuni, olisi paikkaa voinut luulla kauan sitten hylätyksi.
Ehkä jotakin oli jäänyt keskeneräiseksi. En tiedä.


Joka tapauksessa uskaltauduin tutkimaan paikkaa hieman tarkemmin. 



Potkin ruuveja pois jaloistani ja yritin säilyttää hajuaistini polttelevalta savulta.

Edes Travonin huone ei vetänyt paikalle vertoja kaikessa synkkyydessään ja tunkkaisuudessaan.



Sitten se koski minuun, otti minua säärestä kiinni. 
Sillä oli tulikuuma, uunin polttama käsi, ja minä parahdin kauhusta.


En ehtinyt nähdä uunin sulattamasta ruumiista muuta kuin sääreeni tarttuneen käden, mutta kun käännyin ympäri, minua tarkkailivat toiset tuntemattomat kasvot. Ne tuijottivat minua suoraan silmiin, syvemmällekin. 

Lopulta minä heräsin.


Dexter: Taisit olla keskellä melkoista trilleriä unissasi. Et ole aikoihin huutanut noin kovaa.

 Sofie: Olen pahoillani. Se tuntui vain niin...todelliselta.

Jopa Dexter ehti huolestua reaktiostani. Herätessäni kiilsin kylmästä hiestä ja tunsin yhä unessa kiusanneen katkun nenässäni. Pistelevä savun haju, joka tunki syvälle keuhkoihin.
Kerroin Dexterille kaiken siitä, mitä olin nähnyt.


Dexter: Uskotko, että se oli jotain muuta kuin vain uni? Sehän ei sinun tapauksessasi olisi mitenkään mahdotonta. Silmämestarit voivat nähdä enneunia.

Sofie: En tiedä... Ehkä se oli vain tavallista selkeämpi painajainen. Kaikkihan näkevät niitä.



Dexter: Toivotaan niin. Ei olisi mukavaa ennustaa löytävänsä itsensä joku päivä Travonin huonettakin tunkkaisemmasta paikasta, jossa on palavia zombikäsiä. *sulkee silmänsä* Koetetaanko vielä koisia hetki?

Sofie: H-hyvä on.

Dexter oli oikeassa. Jos se oli enneuni, se vaikutti todella rumalta sellaiselta.
Siksi olisin mielelläni jättänyt sen taakseni.



Valitettavasti se seurasi minua kuitenkin aamupalalle asti. 
Kerroin siitä aamiaispöydässä Travonillekin, ja hän nosti esille yhden erikoisen kysymyksen.



Travon: Kukahan se oli? Se, joka siis tarttui sinua jalasta. Sanoit hänen olleen palavassa uunissa. Kuulostaa melko brutaalilta.



Dexter: Ehkä se tosiaan oli enneuni, joka varoitti Sofieta siitä, että maan ruokavarat ovat ehtymässä. Nälän yllättäessä meissä alkaa herätä kannibaalin piirteitä. Ihmispurilaisia uunissa, vai mitä?

Travon: Milloin sinun juttusi lakkaavat kuulostamasta kymmenenvuotiaan pojan fantasioilta, Dexter?

Dexter: Kuinka niin? Täysin mahdollistahan se on! 



Sillä välin kun Dexter ja Travon väittelivät uneni yksityiskohdista ja toistensa älykkyystasosta, Lili soitti minulle. Hän kuulosti puhelimessa huolestuneelta, enkä ollut saada selvää hänen sanoistaan taustamelun takia.

Sofie: Lili, mikä on hätänä? Missä olet?

Lili: Sinun kannattaisi tulla varastolle -- pian -- Kyse on Kelvinistä -- En tiedä, mikä on vialla.

Hän löi luurin korvaani ennen kuin ehdin kysyä enempää.
Puhelu ei jättänyt tarvetta epäröinnille. Lili turvautui harvoin soittamiseen tekstiviestien sijaan, joten oli selvää, että asia oli tärkeä. Kun Lili oli katkaissut puhelun, nousin ylös ja loin poikiin merkitsevän katseen.



Dexter ja Travon olivat vuosien saatossa oppineet tuntemaan minut tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen, mitä ilmeeni tarkoitti. Hätätilanne. Ei aikaa jäädä referoimaan puhelua aamiaispöytään. Siksi sanaakaan sanomatta he nousivat ylös tuoleiltaan ja seurasivat minua ulko-ovelle.

Meidän talossamme ei enää tarvittu sanoja kertomaan, kun jokin oli vialla.

4 kommenttia:

  1. Oli tämäkin mukava lukea yli vuoden jälkeen. :3 Toki tämä oli hieman erillainen, mutta sinähän jo selitit miksi... :D

    VastaaPoista
  2. Oon niin kaivannu näitä ihania kuvatarinoita <3 ihan super hyvä, jatka samaan malliin! ;3;

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun aloitat tämän uudestaan! Sun kuvatarinat on niin upeita❤️

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kiva kun julkaset näitä uudelleen! En malta oottaa "Tarkistuskäyntiä", sillä jos muistan oikein se inspiroi mua hirveesti etenkin kuvailullaan! ^^

    VastaaPoista