Kellosepän tarina, luku 7


picfic: Askel eteenpäin


Sofie: *ryntää hätääntyneenä varaston ovesta sisään* Ei, ei, ei...



Sofie: *mutisee itsekseen* Ole väärä hälytys, kiltti. Ole väärä hälytys.



Sofie: Juliet? Kelvin..? *katselee ympärilleen varastossa*



Sofie: Mitä ihmettä minä teen, jos he ovat 



Sofie: *huomaa parivaljakon paikoillaan*  tallella?



Sofie: Luojan kiitos. Ehdin pelätä jo pahinta. *huokaisee helpottuneena* Mutta kuka ihme oli jättänyt oven auki?



Sofie: *vilkaisee sivulleen* Ah, aivan.



Sofie: Lili... *lähestyy varovasti tyttöä* Oletko kunnossa?



Lili: *kääntyy hämmästyneenä Sofien suuntaan* Äh, sinä siis lähdit perääni. Uskalsin jo hetken toivoa, että olisitte jatkaneet juhlimista ilman minua.



Sofie: Jatkaneet juhlimista sellaisen välikohtauksen jälkeen? *hyppää Lilin viereen* Enpä usko.

Lili: Olen tosi pahoillani siitä. En tarkoittanut pilata juhlianne..



Sofie: Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä. Näin ilmeestäsi, että Travon sanoi sinulle jotain todella pahaa. Travon oli se, joka pilasi juhlat, jos jotakuta tässä pitää syyttää.



Sofie: Lili, mitä ikinä Travon sinulle sanoikin, olen varma, että se ei pitänyt paikkansa. Teillä kahdella on niin monimutkainen historia, että Travon ei osaa enää käyttäytyä seurassasi kuten ennen.



Lili: *kääntää päänsä synkkänä muualle* On hienoa, että pidät puoliani tässä, mutta minä olen todellisuudessa syyllinen aivan yhtä lailla.
Ei Travon sanonut mitään pahaa. Hän vain muistutti minua totuudesta.


Lili: Minä olen tehnyt joskus ihan yhtä pahoja tekoja kuin hänkin. Melody... Minun olisi pitänyt pelastaa hänet. Kuten Travon sanoi, hänen kuolemansa oli minun syytäni. En uskaltanut pelastaa häntä, koska pelkäsin seuraamuksia.

Sofie: Hei, sinä olit silloin vasta lapsi.


Sofie: Sinulla oli aivan kamala päätös tehtävänäsi. Lapselle ei ikinä pitäisi antaa sellaista taakkaa.



Sofie: Olen huolissani sinusta, Lili. Sinä tunnet aivan liikaa syyllisyyttä asioista, jotka sinun pitäisi jo osata unohtaa. Ei ihme, että Travonin typerät murjautukset loukkaavat sinua. Niin ne loukkaisivat minuakin.

Lili: Kiitos, Sofie. Ei sinun kuitenkaan tarvitse olla minusta huolissasi.



Lili: *osoittaa Julietin ja Kelvinin suuntaan huokaisten* Pikemminkin olisin huolissani noista kahdesta. Heillä on asiat paljon huonommin kuin minulla.

Sofie: Hm, saatat olla oikeassa.


Lili: Olisi mielenkiintoista tietää, mitä he ajattelevat parhaillaan.

Sofie: Dexterin mielestä he tuskin ajattelevat enää mitään. Katso nyt heitä  ei tuollaisten silmien takana voi olla mitään tietoisuutta.


Lili: Minusta tuntuu, että he ovat yhä siellä. Heidän kehonsa saattavat olla jonkun toisen hallinnassa, mutta entä mieli?



Lili: Kuka tietää  ehkä he käyvät parhaillaan taistelua omaa ruumistaan vastaan. Ehkä Kelvin ja Juliet yrittävät keksiä keinoa vaikuttaa ulkopuoliseen maailmaan psyykkisin keinoin... Eihän se mahdoton ajatus olisi?



Sofie: *silmät laajenevat* Vaikuttaa psyykkisin keinoin..?



Sofie: *muistelee untaan pöyristyneenä*



Sofie: Niinpä tietenkin! *hyppää pikaisesti alas* Kiitos, Lili. Olet nero.



Lili: Nero..? Mitä minä tein?

Sofie: Selitän joskus toiste.


Sofie: Nyt minun täytyy mennä. Tämä on tärkeää.



Sofie: *juoksee ulos varastosta*



Muutamaa päivää myöhemmin ~



Dexter: Ymmärsinkö nyt oikein?



Dexter: Uskot siis, että se näkysi verstaasta ja palavasta uunista oli Kelvinin aikaansaannosta?
Ja mitenhän hän sen olisi voinut tehdä, kun ottaa huomioon sen pikku faktan, että hänestä on tullut itsetuhoinen vihannes?


Sofie: Kyllähän sinä tiedät, mihin Kelvin pystyy. Hän voi kontrolloida unia. Eikö siis olisi täysin loogista, että jos hänen ruumiinsa on lumottu, hän yrittää ottaa meihin yhteyttä psyykkisillä taidoillaan? Unien kautta.



Sofie: Mitä jos näkyni ovat olleet avunhuutoja Kelviniltä? Ensimmäisen kerran näin verstaan silloin, kun Kelvin oli joutunut loitsun valtaan. Sehän kävisi järkeen!

Dexter: No, jos oletetaan, että Kelvin olisi niiden unien takana..


Dexter: ...niin miksi hän näyttäisi sinulle näkyjä jostain hämyisestä verstaasta? Aika mielikuvituksetonta  jopa Kelviniltä.

Sofie: Muistatko tämän paikan? Kävimme täällä etsimässä sitä kellosepänliikettä, jossa piti olla yksi loitsupysäkeistä.



Dexter: Muistan tietysti. *katsoo aukiota* Luuletko siis, että hänen näyttämänsä verstas olisi se kellosepänliike?

Sofie: Niin juuri luulen.



Dexter: Onhan tuossa toki järkeä, mutta eikös meille jo viime kerralla käynyt selväksi, ettei tässä osoitteessa tönötä yhtään kellosepänliikettä?

Sofie: Älähän hoppuile.


Sofie: Olen miettinyt tätä asiaa tarkasti. *ottaa muutaman päättäväisen askeleen* Olen käynyt läpi isäni vanhoja päiväkirjoja ja muistilehtiöitä.



Sofie: Mieleeni muistui, mitä hän kertoi aikoinaan magialla suojatuista paikoista ja alueista.



Sofie: Hän kertoi minulle rakennuksista, jotka on piilotettu suojalumouksella ihmisen aisteilta. Lumouksen langettaminen saa rakennukset pysymään piilossa ihmisiltä, piilossa väkitungokselta, ja vain niiden ulottuvilla, jotka osaisivat hallita loitsun. Isoisäni kesämökki oli yksi tällaisista rakennuksista.



Dexter: Oletat ilmeisesti, että kellosepänliikkeen yllä olisi samanlainen suojamuuri.

Sofie: Niin.

Sofie: Kun isoisäni kesämökki muistui mieleeni, asia tuntui päivänselvältä. Jotainhan täällä täytyy olla, jos kerran koordinaatit osoittavat tänne. Ehkä emme vain kykene näkemään sitä...



Dexter: Onko sinulla sitten käryä, miten saamme loitsun murrettua? Olisihan se mukavaa voida nähdä, mihin rakennukseen astuu sisään, vaikka tietäisikin sen olevan siinä.

Sofie: On. Opin sen isältäni.



Sofie: *vetää Dexteriä kädestä* Tule, mennään hieman lähemmäs. Meidän täytyy olla aivan vierekkäin.



Sofie: *katselee pitkään eteensä* Tässä sen täytyy olla. Tähän kellosepänliike on rakennettu.



Sofie: Minä tunnen sen. *puristaa kätensä nyrkkiin*

Dexter: Mitäs nyt? Onko luvassa jokin mahtipontinen silmämestaristuntti?


Sofie: Tavallaan. *hengittää syvään* Yritän murtaa suojamuurin.



Sofie: *koskettaa hitaasti silmäkulmaansa* Varo, tämä saattaa sitten vähän häikäistä.



Sofie: *räväyttää silmänsä auki*



Sofie: *kohottaa sormensa ylös*







Kommentit

  1. Uskomaton tarina jälleen! Jatkoa odottaen innolla. <3 En muistanutkaan kuinka ikävä mulla on sun blogiin ollut ennen kuin tänne taas saavuin. Todella monta vuotta blogiasi olen seurannut ja edelleen tänne sydän huolii takaisin. Kiitos Annika. <3

    VastaaPoista
  2. Aw darn it ;_; en jaksa oottaa jatkoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti