Kellosepän tarina, luku 21

picfic: Loitsun uhmaaja

Amanda: Ja vielä pikkuisen vasemmalle...

Amanda: Noin! Nyt se on täydellinen.

Amanda: Minä niin rakastan tätä kuvaa. Huonoinakin päivinä sen katseleminen saa hymyn huulille. ^_^

Amanda: Mitä sanot, Travon? Voisimmeko ottaa tämän taulun mukaan Italian-matkallemme? Olisi mukavaa katsella sitä myös hotellihuoneessamme!

Travon: Totta kai, jos haluat. Kyllä minun matkalaukussani on tilaa.

Travon: *virnistää* Lastia toki keventäisi, jos poistaisimme minun yrmeän naamani siitä taulusta.

Amanda: Ei missään nimessä!! 

Amanda: *syöksyy rutistamaan poikaa* Minä pidän sinun yrmeästä ilmeestäsi. Ei Travon olisi Travon ilman pientä näreyttä. ♥

Travon: *nauraa lämpimästi* Sinä olet ainoa, jonka sanomana tuo ei kuulosta kettuilulta.

Travon: *kahmaisee tytön syliinsä* Hops.

Amanda: *kikattaa*

Amanda: Olen niin iloinen, kun päätimme tehdä tämän remontin jo nyt. Kerkeämme asua yhteisessä huoneessamme muutaman päivän ennen reissua.

Travon: Totta puhuen olisin halunnut ryhtyä tähän jo paljon aiemminkin, mutten ole kehdannut kysyä.

Amanda: Höpsö, olisit kysynyt!

Amanda: En malta odottaa, että saan herätä vierestäsi ja vuorata sinut pehmoleluilla, kun olet vielä unessa. ^-^

Travon: *tuhahtaa hymyillen* Sehän nähdään.

Amanda: *jatkaa innoissaan* Ja tästä sisustuksestakin tulee aivan ihana! Vihreät tapetit olivat mainio valinta.

Amanda: Mitähän Melody sanoo nähdessään nuo seinät? Hän inhoaa vihreää..!

Amanda: *hiljenee yhtäkkiä katse jähmettyneenä*

Amanda: A-ainiin...

Amanda: *vierähtää apeana Travonin viereen sängylle *

Travon: Amanda?

Travon: Melody taisi palata taas mieleesi.

Amanda: *sopertaa puoliääneen*  Niin taisi.




Amanda: Muistot Melodysta ja haamuelämästäni ovat yhä hirvittävän sumeita.
Ne palautuvat mieleeni hitaasti.

Amanda: Sen minä muistan kuitenkin kirkkaasti, miltä Melody näytti käsivarsillani maatessaan. Hän oli niin kalpea ja hauras... ja kuolleen näköinen jopa haamuksi. ;_;

Travon: Et olisi voinut tehdä mitään estääksesi sitä, mitä hänelle tapahtui. Melody oli ollut jo pitkään haamuna. Ennemmin tai myöhemmin kaikki haamut joutuvat depressiiviseen tilaan, se on harmillinen fakta.

Amanda: Minut kuitenkin vapautettiin siitä tilasta. Sinähän sait vedettyä minut takaisin elävien joukkoon.



Amanda: Kunpa voisimme tehdä saman Melodylle.
Hän tarvitsee apuamme.

Amanda: *ääni väristen* Melody ansaitsee onnellisen lopun...

Travon: Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta hänen puolestaan,

Travon: - mutta peliä ei ole vielä kokonaan menetetty. Riutujauute on todella harvinainen ainesosa, mutta jos etsimme ankarasti, löydämme sitä varmasti tarpeeksi uutta loitsua varten.

Amanda: *katsoo hämillään Travonia* Oletko tosissasi? Meillä siis on mahdollisuus saada Melodykin takaisin henkiin?

Travon: Tietysti.

Travon: En lupaa, että riutujauutteen löytyminen olisi helppoa tai nopeaa, mutta ainakaan se ei voi olla mahdotonta. Voimme aloittaa etsinnät heti kun palaamme matkalta.

Amanda: *nojautuu pojan olkaa vasten helpottuneena* Voi kiitos, Travon. Et uskokaan, miten paljon tuo ilahdutti–

Sofie: *huutaa yhtäkkiä ulkoa* Amanda! Travon!

Sofie: Tulkaa sanomaan hyvästit Nakalle, hän on nyt lähdössä.

Amanda: Oh, nyt jo? Luulin hänen lähtevän vasta huomenna!

Amanda: Tule, mennään!


~     ~     ~

Samaan aikaan ulkona

Naka: En tiedä miten voin ikinä korvata sen, mitä olette eteeni tehneet näinä viime kuukausina.

Naka: On ollut ilo tutustua teihin. Saitte minut nousemaan takaisin pinnalle todella syvistä vesistä. Siihen ei ole kukaan pystynyt siskoni kuoleman jälkeen.

Dexter: *ilkikurinen virne* Minun huumorintajullani on tunnetusti parantavia vaikutuksia.

Sofie: *huolissaan* Muistathan, että voit tulla käymään koska tahansa? Ovi on sinulla aina avoinna.

Sofie: Ja muista soittaa minulle aina, kun kaipaat juttuseuraa tai murheet alkavat kummitella.

Naka: Minä lupaan. Kiitos kaikesta, Sofie–

Amanda: *parahtaa ovelta* Odottakaa!!

Amanda: Et saa lähteä ennen kuin olet hyvästellyt minutkin! >.<

Dexter: Ei hätää, täällä on vielä jäähyväisseremonia kesken.

Amanda: *juoksee Nakaa kohti kädet levällään* Minulle tulee sinua kauhea ikävä!

Sofie: Amanda, varo! Muistathan, ettei Naka pidä halaamisesta?

Amanda: Oi, anteeksi. En muistanut sitä.

Naka: Ei se mitään. Tarkoitit hyvää.

Naka: *ojentaa kätensä* Emme ehtineet tuntea kauaa, mutta sinustakin tuli minulle lyhyessä ajassa todella läheinen.

Naka: Oli mukava tavata sinut.

Amanda: Niin sinutkin!

Amanda: Pidä huoli itsestäsi, Naka.

Naka: No, nyt minun on parasta mennä. Kotona on odottamassa pitkän poissaolon luoma kaaos.

Naka: Kiitos vielä kerran kaikesta!

Amanda: Tule pian taas käymään!

*vilkuttavat tytön perään*

Amanda: Toivottavasti hän selviää omillaan. Olisi kamalaa, jos jotain sattuisi.

Sofie: Sitä minäkin toivon. Hänestä ehti tulla melkein kuin perheenjäsen, vaikka hän olikin varsin etäinen.

Dexter: No, se hyvä puoli hänen lähdössään kuitenkin on, että voimme viimein keskittyä kunnolla Kelvinin ja Julietin tilanteen selvittämiseen.

Dexter: Nyt kun olemme taas keskenämme, voimme lakata salailemasta sitä, että joudumme huolehtimaan kahdesta väkivaltaisen loitsun valtaan joutuneesta penskasta.

Sofie: Olet oikeassa. Salailu alkoi käydä hankalaksi.

Sofie: Kelvinistä ja Julietista puheen ollen, heillä taitaa olla lounasaika. Parasta käydä ruokkimassa heidät.

Amanda: Minä voin tulla mukaasi!


~      ~      ~ 


Puoli tuntia myöhemmin

*särisevä loisteputkivalo syttyy*

Amanda: Hrr, tuntuu kuin täällä olisi kolkompaa kuin viimeksi.

Sofie: Ei silti läheskään yhtä kolkkoa kuin varastossa, jossa heitä ennen pidimme. Täällä on sentään kunnolliset seinät ja lattia.

Sofie: Dexterin isä oli reilu antaessaan meidän käyttää yhtä omistamistaan huoneistoista näitä kahta varten.



Sofie: Kunpa heidän ei tarvitsisi lojua täällä enää pitkään. On kurjaa joutua kiristämään heidän köysiään ja katsomaan heidän tyhjiä silmiään.

Amanda: *harmissaan* Meidän täytyy toivoa parasta.

Sofie: Minua toden totta hämmästyttää sinun asenteesi. Eikö sinusta tunnu oudolta toivoa heidän parastaan, vaikka toinen heistä on syyllinen kuolemaasi?

Amanda: En minä kykenisi vihoittelemaan heille.



Amanda: Nämä kaksi ovat tehneet pahoja asioita, mutta minä tiedän, että heissä on paljon hyvää, rakastettavaa ja halittavaa. Minä haluan uskoa siihen.

Sofie: En voi kuin ihailla suopeuttasi. Jos olisin sinä, minulla kestäisi varmasti kauan kyetä edes katsomaan heitä silmiin.

Sofie: Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat.

Sofie: *tuijottaa Kelviniä haikeana* He ovat pohjimmiltaan hyviä.

Sofie: *huokaisee* Siksi onkin ikävää, että heille tapahtui jotain tällaista.

Sofie: Jos vain saisimme selville, mikä teki juuri heistä peililoitsun uhreja, meidän olisi huomattavasti helpompaa saada loitsu purettua.

Kelvin: Kelloseppä.

Sofie: *silmät laajenevat hämmästyksestä* Mitä..?

Sofie: Amanda, kuulitko sinä tuon? Aivan kuin... kuin Kelvin olisi puhunut!



Amanda: Kyllä, minäkin kuulin sen! *ällistyneenä* Voiko se todella olla Kelvin?

Sofie: Kuka muukaan se olisi voinut olla?!

Kelvin: *kuiskaa katkonaisesti* Kelloseppä...

Kelvin: *kääntää hitaasti lasista katsettaan* Etsikää kelloseppä.